☆-MAASEUTU-CHAMPION-☆
Katselethan kisakutsua joko tietokoneella tai tietokone näkymällä.
Olemme pienenä maalaistallina ottaneet itse valtuudet nimetä nämä kilpailut Maaseutu-Championeiksi! Leikkimielisen vakavasti otettavasta tittelistä kilpaillaan 11.7-13.7 2025 koulu, este ja maastoesteratsastuksessa! Jokainen laji kisataan erikseen, eli nämä eivät ole kenttäkisat joissa jokaisen osakokeen pisteet laskettaisiin yhteen. Jokaisen lajin jokaisessa luokassa ensimmäiseksi sijoittunut tituleerataan ruusukkeen , kukkien ja pokaalin kera Maaseutu-Championiksi! KILPAILUT OVAT VILLIT.
VIP Osallistumiselle ja tuotoksille on 10.7.2025 klo 23.59!
Kouluratsastus tapahtuu Vanhalla Kentällä, Esteratsastus tallinkentällä ja maastoesteet lähtevät vanhan kentän vierestä pellolle ja metsään!
Sijat arvotaan lyhyellä arvonnalla! Sijoittumiseen voi koittaa vaikuttaa tuotoksilla. AI generoidut kuvat tai pelihevosten kuvat eivät käy tuotoksista. Teksti ja kuva tuotoksista saa automaattisesti yhden arvan. Jos tuotokseen sisällyttää jonkin seuraavista teemoista, lisätään niistä yksi lisä-arpa!
Teemat:
- Villieläin
- Erikois-este / Erikoinen näky koulukentällä
- Kaveri
Esteitä/maastoesteitä/kouluaitoja ei ole valmiiksi piirretty, joten niiden kanssa saa olla vapaasti luova!
Tuotoksiin vapaasti käytettäviä taustoja löydät TÄSTÄ linkistä!
VIP Osallistumiselle ja tuotoksille on 10.7.2025 klo 23.59!
Kouluratsastus tapahtuu Vanhalla Kentällä, Esteratsastus tallinkentällä ja maastoesteet lähtevät vanhan kentän vierestä pellolle ja metsään!
Sijat arvotaan lyhyellä arvonnalla! Sijoittumiseen voi koittaa vaikuttaa tuotoksilla. AI generoidut kuvat tai pelihevosten kuvat eivät käy tuotoksista. Teksti ja kuva tuotoksista saa automaattisesti yhden arvan. Jos tuotokseen sisällyttää jonkin seuraavista teemoista, lisätään niistä yksi lisä-arpa!
Teemat:
- Villieläin
- Erikois-este / Erikoinen näky koulukentällä
- Kaveri
Esteitä/maastoesteitä/kouluaitoja ei ole valmiiksi piirretty, joten niiden kanssa saa olla vapaasti luova!
Tuotoksiin vapaasti käytettäviä taustoja löydät TÄSTÄ linkistä!
Säännöt☆- Luokkakokoja ei rajoiteta!
☆-Yksi hevonen voi osallistua joko kahdesti yhteen lajiin, tai kerran jokaiseen. ☆- Yksi henkilö (irl) saa tuoda kisaan rajattomasti ratsukkoja. ☆-Yksi ratsastaja (url) saa kilpailla jokaisessa luokassa neljästi (4). ☆- Palkintoja ei tule suoralinkittää! ☆- Tuotokset julkaistaan kisasivulla. Muista mainita mille ratsukolle ja luokalle tuotos kuuluu. ☆- Luokkaa ei pidetä, jos osallistujia on alle kahdeksan (8). Luokissa joissa on alle 10 osallistujaa palkitaan kolme sijoittunutta. |
luokatKOULURATSASTUS
1.- HeB 2.-HeA 3.-VaB 4.-VaA 5.-PSG ESTERATSASTUS 6.-60cm 7.-80cm 8.-100cm 9.- 110cm 10.- 120cm MAASTOESTE RATSASTUS 11.- 70cm 12.- 90cm 13.- 100cm 14.- 120cm |
osallistuminenIlmoittautuminen sähköpostiin [email protected] otsikolla MC muodossa:
Luokkanumero: (rivinvaihto) Ratsastajan nimi - Hevosen nimi Tuotoksen voi laittaa myöhemmin. |
PALKINNOT
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Mitalit jokaisen luokan 1,2 ja 3 sijoille. Ruusukkeet jokaisen luokan 1-6 sijoittuneille!
Jokaisen Luokan
voittajalle |
Jokaisen luokan voittajalle!
|
Jokaisen luokan voittajalle ylpeydellä käytettävä ratsastusvoittoloimi kotiin vietäväksi!
|
Jokaiselle osallistujalle kotiintuliainen! Sijoittuneille myös!
|
Jokaisen neljäntoista luokan viimeiseksi tulleista arvottava huumorilla otettava palkinto <3
|
Jokaiselle luokan voittajalle!
|
Tämä arvotaan
|
TULOKSET JA NIMETYT PALKINNOT!
☆-OSALLISTUJA-LISTA-☆
☆-Kouluratsastus-☆11.7.2025
1.- HeB
51 osallistujaa -Hera Lamki - Agowilt -Hera Lamki - Sandros -Sasha Falcen - Hartwig's Neera - Ellinoora Sandstrom - Cicero -Charlotte McPhee - Immookalee -Tiia Tähtönen - Sir Raphael -Joonas Muhula - Möirgav Jõhvikas -Susanna Silvennoinen - Ephrata -(Jii) Linnea Ylimatti - Freckle -(Jii) Linnea Ylimatti - Blákolla 2 lisäarpaa -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Samid -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Óspakr -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Ljugarsflickan -Hilda Suoniemi - Tunturin Kimara -Erica Lehtimäki - Four Leaf Maximum Charge -Ashley Cox - Revolution of the Kingdom -Ramona Reyes - Sweet Saccharine Z -Sarlotta Mesiangervo - Asablivy 2 lisä arpaa -Sarlotta Mesiangervo - Sažny 2 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Dziŭna -Meri Kortela - Pikiyö -Rosanna Rautanen - Nuoskaneiti -Peppi Näppilä - Saphira -Amanda Mortimer - Bellona -Lila Talvitie - Zeynephica ox -Bettina Veneskari - Kaihun Ensisilmäys -Reija Käkiharju - Tulentalven Halla -Shiori Otani - K. O. Domitraven -Jane Blacklake - Vadelmasorbetti -Rosita Degerlund - Hachim -Thomas Bardenhewer - Yaxley -Willi Weisz - Memento Mori -Harald Kleinheisterkamp - Disneyland After Dark -Miroslav Kozlov - Manan Ikituulen Havittelija -Niklas Kozlov - Copia -Elise de Windt - Amor -Ada de Windt - Lovable Rogue -Suvi Mustonen - Gargoyle -Suvi Mustonen - Älvbys Sammetsros -Hilla Harjunpää - Trollkarl -Hilla Harjunpää - Atlas -Aarni Valkiala - Hringbrá frá Syndur -Aarni Valkiala - Alvari frá Kleifar -Hilla Harjunpää - Trölli frá Krosseyri -Oona Koljonen - Snillin Helmeri -Oona Koljonen - Snillin Voityttö -Oona Koljonen - Snillin Turkka -Briallen Hier - Neithiwr Rewa -Briallen Hier - Owinnea Ree -Alys Hier - Macchiato -Alys Hier - Cedion Fflam Y Ddraig 2.-HeA 68 osallistujaa -Amelie - Il Reviendra -Amelie - Shrieking Shack Blush -Amelie - Outerbanks Yemn -Hera Lamki - Vindur frá Öldn -Sasha Falcen - Dream Big -Sasha Falcen - Manan Revontulitanssija -Devora Falcen - Sion Song -Hanna Kivivaara - Sammy Wii! -Claudia Rivera - SANI Euphoria -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Samid -(Jii) Josefin Hammarskog - Nätti-Hilda -Kaisla Kortelainen - Taivaanvalkeat -Henriikka Rissanen - Ceiriosen Edwyn -Erica Lehtimäki - Not A Good Prayer -Erica Lehtimäki - Chocolate Candy -Erica Lehtimäki - Reverse -Erica Lehtimäki - Golden Sunrise -Jenny Lehtimäki - Vester -Jenny Lehtimäki - Losing my uniqueness -Jenny Lehtimäki - Fifth Element -Jenny Lehtimäki - Make-A-Wish -Ashley Cox - Playboy -Ashley Cox - Avengen Haunted -Sharon Jackson - Golden Desire -Sharon Jackson - Ivycreek Narnetta -Sharon Jackson - Golden Prestige -Sharon Jackson - Golden Conquest -Anna Jokela - Lakean Vilunväre -Liisa Tuoninen - Kapusta 2 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Tiuhta -Liisa Tuoninen - Unikal'nyy 1 lisäarpa -Liisa Tuoninen - Piironki -Virna Voittelo - Luihuri -Bettina Veneskari - Kaihun Ensisilmäys -Reija Käkiharju - Hiidelmän Ukkosti -Reija Käkiharju - Saariston Sysililja -Enzio Carangelo - Legado Dezoito -Javier Rodriguez - Rettenthetetlen -Jane Blacklake - Hullikaanin Mestariteos -Shiori Otani - A béke völgye ló Hiúz -Niccoló Simoni - Pescara Focosco -Ella Erkinheimo - Mariapuuronmettästäjä -Juhani Erkinheimo - Erkinheimon Skränfink -Nina Knutsson - Rabbits xx -Melise Paijonmaa - Murahti -Hilla Harjunpää - Katla frá Akranes -Hilla Harjunpää - Manan Henkien Kaitsija -Joakim Berg - Valent -Joakim Berg - Tapanitar -Aarni Valkiala - Grima -Aarni Valkiala - Sirpakka -Suvi Mustonen - Valkyrja frá Keflavík -Tiiu Alhava - Aavettaren Iljanne -Katriina Huhtala - Ceiriosen Maeryn -Katriina Huhtala - Dilys Snilli -Katriina Huhtala - Ceiriosen Tristan -Arttu Pohjonen - Antique Rosé Snilli -Oona Koljonen - Snillin Hulmuri -Oona Koljonen - Snillin Juhani -Oona Koljonen - Sointulan Kauhukuva -Ellinoora Sandstrom - Salamajoki -Casandra Stanwish - Mawara -Briallen Hier - Loitsulan Myrick -Briallen Hier - Tirion Humbug -Alys Hier - Llygedyn Marworyn -Alys Hier - Afennea Ree -Alys Hier - Ceiriosen Alwena -Alys Hier - Blumenfelds Golden Ember 3.-VaB 36 osallistujaa -Amelie - Outerbanks Yemn -Rhea Auclair - Trouvaille xx -Henriikka Rissanen - A.D. Pandora -Axel Grant - Kulta-Herkko -Erica Lehtimäki - Golden Victory -Erica Lehtimäki - Catherine XV -Erica Lehtimäki - Seraya -Erica Lehtimäki - Talisman -Ashley Cox - Lame Farmer pKH -Ashley Cox - Golden's Rockstar -Ashley Cox - Golden Playmaker -Ashley Cox - Golden Sunflower -Sharon Jackson - Golden Clarissa -Sharon Jackson - Countess de Witte -Ramona Reyes - Lord Langland -Ramona Reyes - Thymea -Anna Jokela - Suenveräjän Terhen -Liisa Tuoninen - Rise of the Garden Gnome -Liisa Tuoninen - Hypnotic Papaya xx -Liisa Tuoninen - Elegant Euphonia xx -Liisa Tuoninen - Näkinviulu -Daniela Kaski - Kallan Saffron -Moona Ketokoski - Petitgrain -Pihla Vihtanen - Celaena -Liinu Karhula - Wakanda -Reija Käkiharju - Aro-Untamo -Reija Käkiharju - Kriisipuuro -Oskari Käkiharju - Draconaria -Shiori Otani - Medve Erdő -Taiel Arias - Rókakenyér -Reima Erkinheimo - Kahvinäätä -Kaj Erkinheimo - Erkinheimon Törkiänä Törnävällä -Vladimir Kozlov - K. O. Re-Echo Roar -Magnus Antonini - Rubra -Katriina Huhtala - Hartwig's Pineco -Alys Hier - Marchwraidd Dawn 4.-VaA 27 osallistujaa -Sasha Falcen - NRH Halvmåne -Devora Falcen - Sion Song -Rhea Auclair - Manan Luutarhan Vartija -Ramona Reyes - Thymea -Liisa Tuoninen - Vainaanvalkea -Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary -Liisa Tuoninen - Alexios Rubína I 2 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Heavenly Hearts -Liinu Karhula - Wakanda -Oskari Käkiharju - Draconaria -Enzio Carangelo - BL Girasol De Seville -Taiel Arias - Loittonevan Kahapahalla -Shiori Otani - Irigykedés Ion -Niccoló Simoni - Vincitore di Monza -Eetu Hopiavuori - Forceful -Eira Helmipuro - Bifrons -Alexandra Tiederberg - Tetris -Oskari Susi - Tiny Kitten Kisses -Oskari Susi - Adiemus 2 lisäarpaa -Sana Kreuger - Boogie Bomb -Miika Rossi - Jilaiya RR -Shanette Raukko - Imilac RR -Jöns Wranå - Fawful RR -Vladimir Kozlov - The American Inferno -Niklas Kozlov - P.T. Barnum -Eva Hartman - A.D. Amunet -Arttu Pohjonen - Skyward Snilli 5.-PSG 20 osallistujaa -Rhea Auclair - The End Of The Road -Oliver Smith - Iced Rourou d'Royal -Ramona Reyes - Adrasteya -Aino Kurkinen - Rút -Aino Kurkinen - Bis bald Sarajevo -Aino Kurkinen - Rainha I -Aino Kurkinen - Renata de Magno - Juni Dahl - Aamunkultaa -Taiel Arias - Loittonevan Laiton -Ingeborg Duvholm - Begin The Beguine -Pieta Jylhä - Phoolan -Pieta Jylhä - Ballerina Cappuccina -Svea Blix - Glitter Conspiracy -Birgitta Blomqvist - Centaurea -Björn Bye - Pai -Viveka Sjöberg - Nincompoop -Magnus Antonini - Rascallion -Martijn de Windt - Zilverkroons Magia -Martijn de Windt - Zilverkroons Moriarty -Luukas Niemi - Jolene Snilli |
☆-esteratsastus-☆12.7.2025
6.-60cm
32 osallistujaa -Alina Romanov - Pesnya -Sasha Falcen - Dream Big -Sasha Falcen - Prinssi Uljas -Tiia Tähtönen - Sir Raphael -Joonas Muhula - Möirgav Jõhvikas -Susanna Silvennoinen - Ephrata -Claudia Rivera - SANI Euphoria -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Óspakr -(Jii) Linnea Ylimatti - Freckle -(Jii) Linnea Ylimatti - Blákolla -Jenny Lehtimäki - Make-A-Wish -Ramona Reyes - Sweet Saccharine Z -Nelli Karvinen - Pamse -Pipsa Murumäki - Ilja -Emppu Hietaniemi - Qelwenara -Jane Blacklake - Vadelmasorbetti -Jane Blacklake - Hullikaanin Mestariteos -Rosita Degerlund - Hachim -Thomas Bardenhewer - Yaxley -Willi Weisz - Memento Mori -Harald Kleinheisterkamp - Disneyland After Dark -Elise de Windt - Pyökin Edgar Allan -Hilla Harjunpää - Atlas -Aarni Valkiala - Hringbrá frá Syndur -Enni Myllylä - Mangonight -Samuli Jokihaara - Go-Getter -Elli Mattila - Snillin Kuukristalli -Briallen Hier - Owinnea Ree -Briallen Hier - Neithiwr Rewa -Briallen Hier - Loitsulan Myrick -Briallen Hier - Brynderwyn Pluen Eira -Alys Hier - Cedion Fflam Y Ddraig 7.-80cm 39 osallistujaa -Olivia Arpiainen - Ounastuuli -Henri Pohjoinen - Bright Victory -Amelie ja Ceirioisen Mihangel -Sasha Falcen - Hartwig's Neera -Oskari Kollin - Aavettaren Iljanne -Isla Hämäläinen - Vahtari -Charlotte McPhee - Immookalee -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Ljugarsflickan -(Jii) Josefin Hammarskog - Nätti-Hilda -(Jii) Josefin Hammarskog - Krisgrynan -Hilda Suoniemi - Tunturin Kimara -Emppu Hietaniemi - Qelwenara -Sarlotta Mesiangervo - Sumun Isfjell -Sarlotta Mesiangervo - Sažny -Liisa Tuoninen - Dziŭna -Elviira Rautanen - Nuoskaneiti -Peppi Näppilä - Saphira -Vilja Hoivisto - Zinerary -Amanda Mortimer - Bellona -Miroslav Kozlov - Manan Ikituulen Havittelija -Niklas Kozlov - Copia -Ada de Windt - Pyökin Edgar Allan -Ada de Windt - Lovable Rogue -Elise de Windt - Amor -Suvi Mustonen - Gargoyle -Suvi Mustonen - Valkyrja frá Keflavík -Hilla Harjunpää - Katla frá Akranes -Hilla Harjunpää - Manan Henkien Kaitsija -Hilla Harjunpää - Trölli frá Krosseyri -Aarni Valkiala - Alvari frá Kleifar -Suvi Mustonen - Älvbys Sammetsros -Samuli Jokihaara - Go-Getter -Elli Mattila - Snillin Kuukristalli -Briallen Hier - Meinwen Hlynn Eirianedd -Briallen Hier - Meinwen Bleddyn Eifion -Alys Hier - Llygedyn Marworyn -Alys Hier - Macchiato -Alys Hier - Afennea Ree -Alys Hier - Ceiriosen Alwena 8.-100cm 51 osallistujaa -Juuso Koivusuo - Perfectos Bloom -Amelie ja Ceirioisen Mihangel -Hera Lamki - Agowilt -Sasha Falcen - Manan Revontulitanssija -Lotte Renata Noguera-Haapalainen - BAFF Serendipity 2 lisäarpaa - Ellinoora Sandstrom - Cicero -Hanna Kivivaara - Sammy Wii! -Rhea Auclair - Trouvaille xx -Henriikka Rissanen - A.D. Pandora -Axel Grant - Kulta-Herkko -Erica Lehtimäki - Vester -Erica Lehtimäki - Avengen Haunted -Erica Lehtimäki - Catherine XV -Erica Lehtimäki - Reverse -Jenny Lehtimäki - Talisman -Ashley Cox - Playboy -Ashley Cox - Seraya -Ashley Cox - Golden Prestige -Ashley Cox - Golden Clarissa -Sharon Jackson - Golden Desire -Sharon Jackson - Countess de Witte -Mimosa Pääskysaari - Ruin Esmelyn -Mimosa Pääskysaari - Thimbleberry -Liisa Tuoninen - Kapusta 2 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Tiuhta -Liisa Tuoninen - Unikal'nyy -Virna Voittelo - Luihuri -Meri Kortela - Pikiyö -Vilho Puotsaari - Spacesparkle -Ronja Varjakoski - Be Less -Reija Käkiharju - Tulentalven Halla -Oskari Käkiharju - Chilililith -Oskari Käkiharju - Ludovica Stella -Enzio Carangelo - BL Girasol De Seville -Javier Rodriguez - Rettenthetetlen -Shiori Otani - K. O. Domitraven -Ella Erkinheimo - Mariapuuronmettästäjä -Juhani Erkinheimo - Erkinheimon Skränfink -Nina Knutsson - Rabbits xx -Melise Paijonmaa - Murahti -Isaak Elch - Lost Cause xx -Aarni Valkiala - Grima -Hilla Harjunpää - Trollkarl -Joakim Berg - Tapanitar -Elli Mattila - Snillin Vilikas -Elli Mattila - Snillin Bailatar -Elli Mattila - Snillin Margareeta -Elli Mattila - Kiven Valtaisa -Ellinoora Sandstrom - Salamajoki -Briallen Hier - Tirion Humbug -Alys Hier - Marchwraidd Dawn 9.- 110cm 35 osallistujaa -Amelie - Il Reviendra -Amelie - Shrieking Shack Blush -Sasha Falcen - NRH Halvmåne -Rhea Auclair - Manan Luutarhan Vartija -Iida Mäki - Астролога -Kaisla Kortelainen - Taivaanvalkeat -Erica Lehtimäki - Chocolate Candy -Erica Lehtimäki - Lame Farmer pKH -Ashley Cox - Golden's Rockstar -Ashley Cox - Golden Playmaker -Ashley Cox - Four Leaf Maximum Charge -Sharon Jackson - Ivycreek Narnetta -Renee Lawson - Calippo I -Mimosa Pääskysaari - Ruin Esmelyn -Mimosa Pääskysaari - Thimbleberry -Liisa Tuoninen - Näkinviulu -Liisa Tuoninen - Vainaanvalkea -Liisa Tuoninen - Piironki -Liisa Tuoninen - Rainha I -Ronja Varjakoski - Be Less -Reija Käkiharju - Kriisipuuro -Shiori Otani - Dahsa Nafa'a ox -Reima Erkinheimo - Kahvinäätä -Kaj Erkinheimo - Erkinheimon Törkiänä Törnävällä -Sasha Kotze - Vechnaya Toska -Joakim Berg - Valent -Nina de Windt - Illuminare -Aarni Valkiala - Sirpakka -Emily Daukes - Cioccolato -Elli Mattila - Snillin Vilikas -Elli Mattila - Snillin Bailatar -Elli Mattila - Snillin Margareeta -Elli Mattila - Kiven Valtaisa -Sasha Kotze - Ounastunturin Numen 2 lisäarpaa -Alys Hier - Blumenfelds Golden Ember 10.- 120cm 37 osallistujaa -Olivia Arpiainen - CS When I Do It, I Do It With Rolex -Casandra Stanwish - Cannarlee 2 lisäarpaa -Rhea Auclair - The End Of The Road -Henna Pohjoinen - Zoom In Love -Henriikka Rissanen - Ceiriosen Edwyn -Ashley Cox - Revolution of the Kingdom -Ashley Cox - Golden Victory -Ashley Cox - Golden Conquest -Ramona Reyes - Lord Langland -Ramona Reyes - Suenveräjän Terhen -Anna Jokela - Suenveräjän Terhen -Ramona Reyes - Lakean Vilunväre -Anna Jokela - Lakean Vilunväre -Liisa Tuoninen - Rise of the Garden Gnome -Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary 2 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Osobaya Igra Troll -Liisa Tuoninen - Elegant Euphonia xx -Ella Olkisuo - Zaniyah x -Jerita Lunden - Babblybumblybaboon -Oskari Käkiharju - Sister Sadie -Oskari Käkiharju - Mercedes -Pieta Jylhä - Ballerina Cappuccina -Miika Rossi - Even Steven -Shanette Raukko - Atumn in Amsterdam -Eira Helmipuro - Bifrons -Svea Blix - Glitter Conspiracy -Björn Bye - Pai -Vladimir Kozlov - K. O. Re-Echo Roar -Vladimir Kozlov - The American Inferno -Niklas Kozlov - P.T. Barnum -Magnus Antonini - Cagarra de Lopo -Nina de Windt - Zilverkroons Octavia -Nina de Windt - Zilverkroons Ohsopretty -Stefan van der Aart - Zilverkroons Oberon -Stefan van der Aart - Zilverkroons Octagon -Samuli Jokihaara - Rosegarden's Sahrotaar -Casandra Stanwish - Mawara |
☆-maastoesteet-☆13.7.2025
11.- 70cm
34 osallistujaa -Sasha Falcen - Dream Big - Isla Hämäläinen - Vahtari -Charlotte McPhee - Immookalee -Hanna Kivivaara - Sammy Wii! -Joonas Muhula - Möirgav Jõhvikas -(Jii) Sanna-Lisa Rauta - Ljugarsflickan -(Jii) Josefin Hammarskog - Nätti-Hilda -(Jii) Josefin Hammarskog - Krisgrynan -Hilda Suoniemi - Tunturin Kimara -Erica Lehtimäki - Make-A-Wish -Erica Lehtimäki - Not A Good Prayer -Erica Lehtimäki - Fifth Element -Erica Lehtimäki - Golden Sunrise -Jenny Lehtimäki - Losing my uniqueness -Sarlotta Mesiangervo - Asablivy -Sarlotta Mesiangervo - Sumun Isfjell -Sarlotta Mesiangervo - Sažny -Liisa Tuoninen - Dziŭna -Jesse Aro - Cha-Cha Gallagher -Jane Blacklake - Hullikaanin Mestariteos -Miroslav Kozlov - Manan Ikituulen Havittelija -Niklas Kozlov - Copia -Melise Paijonmaa - Murahti -Hilla Harjunpää - Atlas -Hilla Harjunpää - Katla frá Akranes -Hilla Harjunpää - Manan Henkien Kaitsija -Aarni Valkiala - Hringbrá frá Syndur -Aarni Valkiala - Alvari frá Kleifar -Minea Järvelä - Snillin Suukko -Sarah Kytölä - Darlene -Alys Hier - Macchiato -Briallen Hier - Meinwen Hlynn Eirianedd -Briallen Hier - Meinwen Bleddyn Eifion -Briallen Hier - Brynderwyn Pluen Eira 12.- 90cm 34 osallistujaa -Olivia Arpiainen - Ounastuuli -Sasha Falcen - Manan Revontulitanssija -Sasha Falcen - NRH Halvmåne -Ellinoora Sandstrom - Cicero -Rhea Auclair - Trouvaille xx -Erica Lehtimäki - Vester -Erica Lehtimäki - Seraya -Erica Lehtimäki - Catherine XV -Erica Lehtimäki - Reverse -Ashley Cox - Playboy -Ashley Cox - Avengen Haunted -Ashley Cox - Golden Desire -Ashley Cox - Golden Prestige -Sharon Jackson - Talisman -Sharon Jackson - Countess de Witte -Liisa Tuoninen - Kapusta -Liisa Tuoninen - Tiuhta 2 lisä arpaa -Liisa Tuoninen - Unikal'nyy -Meri Kortela - Pikiyö -Lukas Niemenpää - Valkyrie -Javier Rodriguez - Rettenthetetlen -Shiori Otani - K. O. Domitraven -Ella Erkinheimo - Mariapuuronmettästäjä -Juhani Erkinheimo - Erkinheimon Skränfink -Reima Erkinheimo - Kahvinäätä -Kaj Erkinheimo - Erkinheimon Törkiänä Törnävällä -Nina Knutsson - Rabbits xx -Magnus Antonini - Cagarra de Lopo -Isaak Elch - Lost Cause xx -Suvi Mustonen - Gargoyle -Suvi Mustonen - Valkyrja frá Keflavík -Joakim Berg - Tapanitar -Suvi Mustonen - Älvbys Sammetsros -Hilla Harjunpää - Trölli frá Krosseyri -Emily Daukes - Cioccolato -Briallen Hier - Tirion Humbug -Alys Hier - Blumenfelds Golden Ember 13.- 100cm 30 osallistujaa -Juuso Koivusuo - Perfectos Bloom -Amelie - Il Reviendra -Amelie - Shrieking Shack Blush -Lotte Renata Noguera-Haapalainen - BAFF Serendipity -Iida Mäki - Астролога -Henriikka Rissanen - A.D. Pandora -Axel Grant - Kulta-Herkko -Erica Lehtimäki - Golden Clarissa -Ashley Cox - Chocolate Candy -Ashley Cox - Lame Farmer pKH -Ashley Cox - Golden's Rockstar -Ashley Cox - Golden Playmaker -Sharon Jackson - Ivycreek Narnetta -Sharon Jackson - Four Leaf Maximum Charge -Liisa Tuoninen - Näkinviulu -Liisa Tuoninen - Vainaanvalkea -Liisa Tuoninen - Piironki 3 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Osobaya Igra Troll -Virna Voittelo - Luihuri -Pieta Jylhä - Ballerina Cappuccina -Miika Rossi - Even Steven -Shanette Raukko - Atumn in Amsterdam -Eira Helmipuro - Bifrons -Niklas Kozlov - P.T. Barnum -Vladimir Kozlov - K. O. Re-Echo Roar -Aarni Valkiala - Grima -Aarni Valkiala - Sirpakka -Joakim Berg - Valent -Hilla Harjunpää - Trollkarl -Ellinoora Sandstrom - Salamajoki -Sasha Kotze - Ounastunturin Numen 14.- 120cm 18 osallistujaa -Casandra Stanwish - Cannarlee -Rhea Auclair - The End Of The Road -Henna Pohjoinen - Zoom In Love -Henriikka Rissanen - Ceiriosen Edwyn -Ashley Cox - Revolution of the Kingdom -Ashley Cox - Golden Victory -Ashley Cox - Golden Conquest -Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary 4 lisäarpaa -Liisa Tuoninen - Rise of the Garden Gnome -Liisa Tuoninen - Hypnotic Papaya xx -Liisa Tuoninen - Elegant Euphonia xx -Jerita Lunden - Babblybumblybaboon -Shiori Otani - BAFF Interlinked -Björn Bye - Pai -Eetu Hopiavuori - Forceful -Birgitta Blomqvist - Centaurea -Vladimir Kozlov - The American Inferno -Casandra Stanwish - Mawara |
☆- tuOTOkset-☆
Kisapaikkahan ihan herää eloon!
Luokka 12
Liisa Tuoninen - Tiuhta
Kapusta, Tiuhta ja Ulka seisovat vieretysten rekan edessä, tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Tiuhtan silkka läsnäolo tuntuu tyynnyttävän muita hevosia, luovan sopua sinne missä tavanomaisesti kytisi eripuraa. Tässä tapauksessa Ulka irvistelisi Kapustan suuntaan kunnes tavallisesti kovin tyyni, vähän junttura mutta viisas kaalikeittokauhani kerran ärähtäisi pistääkseen pisteen vanhemman rouvan ilimanaikaselle kiukuttelemiselle. Nyt, kiitos Tiuhtan, moiselle ei ole tarvetta. Ei Ulka erityisen iloiselta näytä, mutta se käyttäytyy, mitä nyt vähän luimii näyttäen hapanta naamaa muttei aktiivisesti tai edes satunnaisesti kalisuttele hampaitansa suomenhevosten suuntaan. Tiuhta, vaikka seisookin erottajana tuikean Justiina-Kapustan sekä äkäisen, kestotyytymättömän diiva-Ulkan välissä, hyvä ettei hyräile. Tamma vaikuttaa levollisen tyytyväiseltä, sen ilme on jotenkin kirkas ja olemus rento. Välillä Tiuhta koettaa jututtaa Ulkaa, joskin kääntyy aina rukkaset saatuaan takaisin Kapustan puoleen pitämään nelijalkaisten ikiomaa marttakerhoa.
Oikea aarre tuo Tiuhta, todellakin. Kaikkien kaveri, hevonen jonka voi pistää mimmoiseen porukkaan tahansa ja aina se löytää kavereita, saa sovun aikaiseksi. Tosin Tiuhtan ikioma ihana ikibestis Kapusta pitää tukevasti ykkösseuran paikkaa Tiuhtan henkisellä rankinglistalla.
Verrytellessämme tulevaa maastoesterataa varten Tiuhta on oma ihana itsensä, avoimen utelias ja selkeä sosiaalinen perhonen. Se ei ole millänsäkään ympärillään pörräävistä tuntemattomista ratsukoista, ohjeita huutelevista valmentajista tai muista ohjeistajista, räksyttävästä russelista tai edes siitä miltei kohdalla pukittavasta kanssakilpailijasta, jonka ratsastajalle toivon kaikkea hyvää ja tyynyynsä kaksi yhtäläisen viileää puolta tulevaksi yöksi. Siinä, missä monen keskittymiskyky voiis herpaantua tai ärsyyntymiskynnys ylittyä, Tiuhta pitää leppoisan tyyneytensä sekä näkee ainoastaan potentiaalisia uusia kavereita. Eikä raudikkoni keskittyminenkään herpaannu, hienosti Tiuhta kuuntelee minua, tekee mitä siltä pyydänkin, hyppää verryttelyesteen toisensa perään luottavaisena niin omiin kykyihinsä kuin siihen, etten pistä sitä liian tiukkaan paikkaan.
Lähtömerkin kajahtaessa meille koetan imeä itseeni osan Tiuhtan rauhallisesta, maailmaa halaavasta itseluottamuksesta rauhoittaakseni vatsassani lepattavat jännityspärjäämishaluperhoset. Ehkä ne perhoset ja minä voimme vielä joku päivä täytellä kimpassa kaverikirjaa Tiuhtan avustuksella?
Liisa Tuoninen - Tiuhta
Kapusta, Tiuhta ja Ulka seisovat vieretysten rekan edessä, tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Tiuhtan silkka läsnäolo tuntuu tyynnyttävän muita hevosia, luovan sopua sinne missä tavanomaisesti kytisi eripuraa. Tässä tapauksessa Ulka irvistelisi Kapustan suuntaan kunnes tavallisesti kovin tyyni, vähän junttura mutta viisas kaalikeittokauhani kerran ärähtäisi pistääkseen pisteen vanhemman rouvan ilimanaikaselle kiukuttelemiselle. Nyt, kiitos Tiuhtan, moiselle ei ole tarvetta. Ei Ulka erityisen iloiselta näytä, mutta se käyttäytyy, mitä nyt vähän luimii näyttäen hapanta naamaa muttei aktiivisesti tai edes satunnaisesti kalisuttele hampaitansa suomenhevosten suuntaan. Tiuhta, vaikka seisookin erottajana tuikean Justiina-Kapustan sekä äkäisen, kestotyytymättömän diiva-Ulkan välissä, hyvä ettei hyräile. Tamma vaikuttaa levollisen tyytyväiseltä, sen ilme on jotenkin kirkas ja olemus rento. Välillä Tiuhta koettaa jututtaa Ulkaa, joskin kääntyy aina rukkaset saatuaan takaisin Kapustan puoleen pitämään nelijalkaisten ikiomaa marttakerhoa.
Oikea aarre tuo Tiuhta, todellakin. Kaikkien kaveri, hevonen jonka voi pistää mimmoiseen porukkaan tahansa ja aina se löytää kavereita, saa sovun aikaiseksi. Tosin Tiuhtan ikioma ihana ikibestis Kapusta pitää tukevasti ykkösseuran paikkaa Tiuhtan henkisellä rankinglistalla.
Verrytellessämme tulevaa maastoesterataa varten Tiuhta on oma ihana itsensä, avoimen utelias ja selkeä sosiaalinen perhonen. Se ei ole millänsäkään ympärillään pörräävistä tuntemattomista ratsukoista, ohjeita huutelevista valmentajista tai muista ohjeistajista, räksyttävästä russelista tai edes siitä miltei kohdalla pukittavasta kanssakilpailijasta, jonka ratsastajalle toivon kaikkea hyvää ja tyynyynsä kaksi yhtäläisen viileää puolta tulevaksi yöksi. Siinä, missä monen keskittymiskyky voiis herpaantua tai ärsyyntymiskynnys ylittyä, Tiuhta pitää leppoisan tyyneytensä sekä näkee ainoastaan potentiaalisia uusia kavereita. Eikä raudikkoni keskittyminenkään herpaannu, hienosti Tiuhta kuuntelee minua, tekee mitä siltä pyydänkin, hyppää verryttelyesteen toisensa perään luottavaisena niin omiin kykyihinsä kuin siihen, etten pistä sitä liian tiukkaan paikkaan.
Lähtömerkin kajahtaessa meille koetan imeä itseeni osan Tiuhtan rauhallisesta, maailmaa halaavasta itseluottamuksesta rauhoittaakseni vatsassani lepattavat jännityspärjäämishaluperhoset. Ehkä ne perhoset ja minä voimme vielä joku päivä täytellä kimpassa kaverikirjaa Tiuhtan avustuksella?
Luokka 1
Sarlotta Mesiangervo - Asablivy
Kisakärpänen tuntuu tosissaan puraisseen Lissua. Hyvä vain, johan sitä itsesäälissä rypemistä "yhyy en kilpaile enää" -itkuvirren kanssa onkin kuunneltu. Ei kellään suju tasaisen mahtavasti, aivan turhaan Lissu otti itseensä noin dramaattisella tavalla yhdestä kohtalaisen penkin alle menneestä kaudesta. Erikan tallin ihanan itseironisen lämminhenkisen hullutteleviin Maaseutu-Championeihin Tuonisesta pakattiin parinkin rekallista hevosia, joista valtaosalla pitkittyneestä kilpailukrapulastaan toipuva Lissu ratsastaisi itse. Kurkisen Aino vetäisi parit kouluradat, minä taas kävisin läpi saman kolmen lajin rupeaman kuin Lissukin, paljon pienemmällä hevosmäärällä tosin. Olisin minä useammankin hevosen (tai ponin, niitähän Lissu minulle aina tyrkyttää kun olen lyhkäisempi) alleni saanut, mutta katsoin fiksummaksi vähän jarrutella. Olenpahan apukäsinä isommissa luokissa, joissa Lissu starttaa jopa neljällä hevosella. Ja onhan minulla kädet täynnä Ellin, Ivorin ja Sasankin kanssa. Elli ja Sasa nyt ovat ihan fiksuja, rauhallisia tammoja, Ivor taas kummankin eläväinen ollakseen kylmäverinen työhevonen.
"Tiedätkös Ivor, paikoillaan seisomisen pitäisi olla työhevosen tärkeimpiä taitoja", juttelen innokkaana steppaavalle raudikolle, joka pään vinhasta kääntyilystä sekä vipattavista tanssijaloistaan päätellen koettaa nähdä kaikkialle sekä olla kaikkialla samaan aikaan. Ikävästi ihmisväki kuitenkin pisti Ivorin kiinni, semmoinen rajoittaa eikä yhtään tue uteliasta seikkailullisuutta. Epäreilua! Ivor ei ole mitenkään ärsyttävä tai ilkeä, pikkasen malttamaton joo ja välistä jopa vähän varsamainen, minkä en ole ikinä antanut isommin häiritä. Eipähän tarvitse potkustartata töitä varten, orin huomionkin saa yleensä pidettyä ihan hyvin työnteossa kun kyse on loppuviimeksi aika putkiaivoisesta kaverista. Ja jos Lissu jaksaa niitä työjuttuja Ivorin kanssa, miksen minä yhtä kouluohjelmaa ja maastoesterataa! Etenkin kun en ota tätä kisahommaa niin tiukkanutturaisen vakavasti kuin pomoni, minun maailmani ei kaadu vaikka nolaisimme itsemme Ivorin kanssa totaalisesti loikkimalla ensin kouluaitojen ja sitten vielä kentän aidankin ylitse tai päätymällä vesiesteeseen uimaan läpijuoksun sijaan.
Mokaaminen, tai pitäisikö sanoa yllättävä suunnittelematon performanssitaide-esitys, tuntuu hetki hetkeltä todennäköisemmältä. Käsihevosalueella Ivor kulkee välillä kahdella tai kolmella jalalla, ei tappelunhaluisena korskuen vaan niin perin juurin uteliaana, ettei yhtään muista kävellä ja siksi konkaten miten sattuu välistä takasilleenkin nousten. Ivor koettaa jututtaa toisia hevosia, tallikissaa, lantakasoissa hyppeleviä sekä puiden oksilla sirkuttavia pikkulintuja. Sama meno jatkuu verryttelyissä, vaan mitäs tuosta, ainakin hevonen liikkuu omalla moottorillaan mukavan kevyenä edestäkin. Vähän liiankin keveänä, tai ainakin väärällä tavalla kevyenä. Hymyilen nätisti muille verryttelijöille, selitän ratsuni olevan pikkasen yli-innokasta mallia ja pysyttelen mahdollisimman kaukana muista. Ei Ivor potki, pure tai koeta hyppiä kenenkään selkään, mutta vaikkei ori aggressiivista mallia olekaan niin kyllähän tämmönen liika liki jutustelemaan haluava hevonen voi aiheuttaa epätoivottuja tilanteita. Harmi, ettei Ivor itse ymmärrä ollenkaan, miksemme voi mennä muiden sekaan leikkimään.
Verryttelemme sujuu miten sujuu, todella hyviä lyhyitä pätkiä, hosumista, korvien ja vähän ratinkin kadottamista, epäuskoista nauruani. Kuinka tämä hevonen muka malttaa seistä paikoillaan kuormaamisen ajan! Kun pysyisi paikoillaan edes alku- ja lopputervehdyksen..
Eikä muuten pysynyt. Se rata nyt meni miten meni omalla painollansa, mitä tuota isommin läpi käymään ennen lopullisia tuloksia sekä tuomareiden arvostelulomaketta. Lopputervehdyksemme kuitenkin oli melko.. omintakeinen, erikoinen, vähän ihme tasajalkaloikka. Juuri pysähtyessämme ihmeenkin pilkulleen toivottuun lopputervehdyskohtaan jostain pusikosta säntäsi kauhealla vauhdilla jokin kovasti rusakkoa imitoiva pieni ohjus, jonka reitti kulki suoraan Ivorin vatsan alta. Hevonen hypähti säikähdyksissään, minäkin loikkasin satulassa ihan oman säikähdyspomppuni. Ivor ei kuitenkaan singonnut mihinkään enkä minäkään tipahtanut kyydistä, mutta sinne meni ryhdikäs korrekti edustava lopputervehdys. Viimeistään purskahtaessani raikuvaan, epäuskoiseen nauruun. No, maaseutukisathan nämä olivatkin, kyllähän meidänkin landemaisemissa rusakot, fasaanit ja naapurit tunkevat varoittamatta pihaan!
Sarlotta Mesiangervo - Asablivy
Kisakärpänen tuntuu tosissaan puraisseen Lissua. Hyvä vain, johan sitä itsesäälissä rypemistä "yhyy en kilpaile enää" -itkuvirren kanssa onkin kuunneltu. Ei kellään suju tasaisen mahtavasti, aivan turhaan Lissu otti itseensä noin dramaattisella tavalla yhdestä kohtalaisen penkin alle menneestä kaudesta. Erikan tallin ihanan itseironisen lämminhenkisen hullutteleviin Maaseutu-Championeihin Tuonisesta pakattiin parinkin rekallista hevosia, joista valtaosalla pitkittyneestä kilpailukrapulastaan toipuva Lissu ratsastaisi itse. Kurkisen Aino vetäisi parit kouluradat, minä taas kävisin läpi saman kolmen lajin rupeaman kuin Lissukin, paljon pienemmällä hevosmäärällä tosin. Olisin minä useammankin hevosen (tai ponin, niitähän Lissu minulle aina tyrkyttää kun olen lyhkäisempi) alleni saanut, mutta katsoin fiksummaksi vähän jarrutella. Olenpahan apukäsinä isommissa luokissa, joissa Lissu starttaa jopa neljällä hevosella. Ja onhan minulla kädet täynnä Ellin, Ivorin ja Sasankin kanssa. Elli ja Sasa nyt ovat ihan fiksuja, rauhallisia tammoja, Ivor taas kummankin eläväinen ollakseen kylmäverinen työhevonen.
"Tiedätkös Ivor, paikoillaan seisomisen pitäisi olla työhevosen tärkeimpiä taitoja", juttelen innokkaana steppaavalle raudikolle, joka pään vinhasta kääntyilystä sekä vipattavista tanssijaloistaan päätellen koettaa nähdä kaikkialle sekä olla kaikkialla samaan aikaan. Ikävästi ihmisväki kuitenkin pisti Ivorin kiinni, semmoinen rajoittaa eikä yhtään tue uteliasta seikkailullisuutta. Epäreilua! Ivor ei ole mitenkään ärsyttävä tai ilkeä, pikkasen malttamaton joo ja välistä jopa vähän varsamainen, minkä en ole ikinä antanut isommin häiritä. Eipähän tarvitse potkustartata töitä varten, orin huomionkin saa yleensä pidettyä ihan hyvin työnteossa kun kyse on loppuviimeksi aika putkiaivoisesta kaverista. Ja jos Lissu jaksaa niitä työjuttuja Ivorin kanssa, miksen minä yhtä kouluohjelmaa ja maastoesterataa! Etenkin kun en ota tätä kisahommaa niin tiukkanutturaisen vakavasti kuin pomoni, minun maailmani ei kaadu vaikka nolaisimme itsemme Ivorin kanssa totaalisesti loikkimalla ensin kouluaitojen ja sitten vielä kentän aidankin ylitse tai päätymällä vesiesteeseen uimaan läpijuoksun sijaan.
Mokaaminen, tai pitäisikö sanoa yllättävä suunnittelematon performanssitaide-esitys, tuntuu hetki hetkeltä todennäköisemmältä. Käsihevosalueella Ivor kulkee välillä kahdella tai kolmella jalalla, ei tappelunhaluisena korskuen vaan niin perin juurin uteliaana, ettei yhtään muista kävellä ja siksi konkaten miten sattuu välistä takasilleenkin nousten. Ivor koettaa jututtaa toisia hevosia, tallikissaa, lantakasoissa hyppeleviä sekä puiden oksilla sirkuttavia pikkulintuja. Sama meno jatkuu verryttelyissä, vaan mitäs tuosta, ainakin hevonen liikkuu omalla moottorillaan mukavan kevyenä edestäkin. Vähän liiankin keveänä, tai ainakin väärällä tavalla kevyenä. Hymyilen nätisti muille verryttelijöille, selitän ratsuni olevan pikkasen yli-innokasta mallia ja pysyttelen mahdollisimman kaukana muista. Ei Ivor potki, pure tai koeta hyppiä kenenkään selkään, mutta vaikkei ori aggressiivista mallia olekaan niin kyllähän tämmönen liika liki jutustelemaan haluava hevonen voi aiheuttaa epätoivottuja tilanteita. Harmi, ettei Ivor itse ymmärrä ollenkaan, miksemme voi mennä muiden sekaan leikkimään.
Verryttelemme sujuu miten sujuu, todella hyviä lyhyitä pätkiä, hosumista, korvien ja vähän ratinkin kadottamista, epäuskoista nauruani. Kuinka tämä hevonen muka malttaa seistä paikoillaan kuormaamisen ajan! Kun pysyisi paikoillaan edes alku- ja lopputervehdyksen..
Eikä muuten pysynyt. Se rata nyt meni miten meni omalla painollansa, mitä tuota isommin läpi käymään ennen lopullisia tuloksia sekä tuomareiden arvostelulomaketta. Lopputervehdyksemme kuitenkin oli melko.. omintakeinen, erikoinen, vähän ihme tasajalkaloikka. Juuri pysähtyessämme ihmeenkin pilkulleen toivottuun lopputervehdyskohtaan jostain pusikosta säntäsi kauhealla vauhdilla jokin kovasti rusakkoa imitoiva pieni ohjus, jonka reitti kulki suoraan Ivorin vatsan alta. Hevonen hypähti säikähdyksissään, minäkin loikkasin satulassa ihan oman säikähdyspomppuni. Ivor ei kuitenkaan singonnut mihinkään enkä minäkään tipahtanut kyydistä, mutta sinne meni ryhdikäs korrekti edustava lopputervehdys. Viimeistään purskahtaessani raikuvaan, epäuskoiseen nauruun. No, maaseutukisathan nämä olivatkin, kyllähän meidänkin landemaisemissa rusakot, fasaanit ja naapurit tunkevat varoittamatta pihaan!
Luokka 10
Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary
Lauantai aivan hujahti menemään kahdeksankympin yhden lähdön ja metrin sekä metrikympin neljän lähdön merkeissä. Samanlainen neljän hevosen rutistus oli vielä jäljellä 120cm radalla. Rutiinillahan kisapäivät menevät, tuttua hommaa, minkä lisäksi apukäsinäni toimiva Sarlotta sujuvoittaa aivan joka ikistä asiaa niin paljon, etten usko hänen itse tajuavankaan. Erikan tallin kisoissa nyt sattui olemaan teema tuomassa lisämaustetta moneenkin asiaan, mikä piristää aina. Ja kyllähän tämmönen metsittyny maalaispelle landepöndekisoissa viihtyy.
Käsihevosalueella pyöriessämme hoksasin Sukassa, siis minun hieman huolestuneenahdistusneessa, kaikkeen epäluuloisesti suhtautuvassa hitaasti lämpiävässä Sukassani, omituisia merkkejä. Ruunikko pälyili kauemmas korvat hörössä, valppaana ja uteliaana, jotenkin innokkaan odottavaisena, välillä hirnuen ja höristä höhötellen aivan kuin kaverilleen huutelisi. Muuten ihan hyvä, mutta kun ne Sukan kaverit olivat päiväkarsinassa tai rekassa, ja vaikka Sarlotta nyt jotain Ilkaa täällä taluttelisikin niin ei Sukka kyllä Ilkan perään huhuile. Ilkahan syö tämmösen tossunpehmikkeen välipalaksi..
Aikani Sukan kanssa pyörittyäni, kaula miltei saman mittaisena kuin hevosellani kaiken kyyläämisen jäljiltä, onnistuin löytämään hevosen jolle tammani niin innoissaan höpötteli. Kookas ruunikko puoliveritamma, jota en ihan äkkiseltään tunnistanut. Ohjista pitelevän naisen sen sijaan tunnistin muutoinkin kuin nimeltä, toinen kisoja emännöivistä talliyrittäjistähän se siinä.
"Hei! Anteeksi jos olen tuijotellut, kun tämä minun Sukkani on niin kovasti huhuillut hevosesi perään selkeän ihastuksissaan kuin mikäkin uuden potentiaalisen kaverin äkännyt pikkulapsi. Tuonisen Liisa, hei."
"Ai teille Zira on koettanut jutustella! Henna Pohjoinen, päivää."
Taluttelimme hevosiamme yhtä jalkaa sen mitä ehdimme ennen Hennan ja Ziran siirtymistä verryttelyn puolelle. Tammat tuntuivat tosiaan tulevan juttuun, mitä pidin melkoisena ihmeenä, Sukka kun yleensä lämpenee varsin hitaasti. Ei se yhdenkään oman hevoseni kanssa kertasilmäniskusta kaverustunut, Ziran kanssa meno sen sijaan oli kuin päiväkodissa konsanaan. "Sul on hieno paita, ollaanko kavereita?" "Niin sullakin. Ollaan vaan." Ei onnistu enää näin kolmikymppisenä..
Sukkaa vain rupesi taas vähän ahistamaan ja hermostuttamaan uuden ihQbestiksensä (käyttääkö kukaan tuommoista kieltä enää, edes ironisesti, vai paljastinko juuri kuinka kauhian vanha olenkaan?) kadottua käsihevosalueelta verryttelyn puolelle. Jonkin verran tamma huuteli kaverinsa perään, pikkuisen steppaili, käveli jännittyneempänä. Kyllä Sukka siitä hissukseen asettui, joskin tuntui edelleen melkoisen jännittyneeltä sekä kireältä noustessani satulaan. Oma verryttelymme olikin ennen kaikkea rentouttavaa, aukijumppaavaa sorttia, hypyt jäivät tällä kertaa minimiin. Luotin kuitenkin siihen, ettei näin osaava, rutinoitunut hevonen hirveitä hyppytoistoprässäyksiä ennen rataa tarvitsekaan, tuntuma tulevaan koitokseen ja sitten menoksi.
Nostaessani käteni tervehdykseen huomasin kauempana verkkakentän aidan ulkopuolella Hennan ja Ziran. Henna vilkutti minulle nopeasti huomatessaan minun katsovan kohti. Pieni ystävällinen ele, joka lämmitti mieltäni mielettömän paljon auttaen minua löytämään jonkin sisäisen rauhan pärskivän Sukan kanssa. Maaseututeemaiset esteet tuntuivat olevat ah-niin-kokeneelle kovatasoiselle kenttähevoselleni pikkasen liikaa. No, kyllähän me yli menemme, vaikka lähestyminen olisi mimmoista kiemurtelemista.. Josko Sukkakin vaikka ajattelisi Ziraa, ilahtuisi siitä ja löytäisi itsekin mielenrauhansa ja – ensimmäinen este. Kaikki ylimääräinen katosi ajatuksistani.
Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary
Lauantai aivan hujahti menemään kahdeksankympin yhden lähdön ja metrin sekä metrikympin neljän lähdön merkeissä. Samanlainen neljän hevosen rutistus oli vielä jäljellä 120cm radalla. Rutiinillahan kisapäivät menevät, tuttua hommaa, minkä lisäksi apukäsinäni toimiva Sarlotta sujuvoittaa aivan joka ikistä asiaa niin paljon, etten usko hänen itse tajuavankaan. Erikan tallin kisoissa nyt sattui olemaan teema tuomassa lisämaustetta moneenkin asiaan, mikä piristää aina. Ja kyllähän tämmönen metsittyny maalaispelle landepöndekisoissa viihtyy.
Käsihevosalueella pyöriessämme hoksasin Sukassa, siis minun hieman huolestuneenahdistusneessa, kaikkeen epäluuloisesti suhtautuvassa hitaasti lämpiävässä Sukassani, omituisia merkkejä. Ruunikko pälyili kauemmas korvat hörössä, valppaana ja uteliaana, jotenkin innokkaan odottavaisena, välillä hirnuen ja höristä höhötellen aivan kuin kaverilleen huutelisi. Muuten ihan hyvä, mutta kun ne Sukan kaverit olivat päiväkarsinassa tai rekassa, ja vaikka Sarlotta nyt jotain Ilkaa täällä taluttelisikin niin ei Sukka kyllä Ilkan perään huhuile. Ilkahan syö tämmösen tossunpehmikkeen välipalaksi..
Aikani Sukan kanssa pyörittyäni, kaula miltei saman mittaisena kuin hevosellani kaiken kyyläämisen jäljiltä, onnistuin löytämään hevosen jolle tammani niin innoissaan höpötteli. Kookas ruunikko puoliveritamma, jota en ihan äkkiseltään tunnistanut. Ohjista pitelevän naisen sen sijaan tunnistin muutoinkin kuin nimeltä, toinen kisoja emännöivistä talliyrittäjistähän se siinä.
"Hei! Anteeksi jos olen tuijotellut, kun tämä minun Sukkani on niin kovasti huhuillut hevosesi perään selkeän ihastuksissaan kuin mikäkin uuden potentiaalisen kaverin äkännyt pikkulapsi. Tuonisen Liisa, hei."
"Ai teille Zira on koettanut jutustella! Henna Pohjoinen, päivää."
Taluttelimme hevosiamme yhtä jalkaa sen mitä ehdimme ennen Hennan ja Ziran siirtymistä verryttelyn puolelle. Tammat tuntuivat tosiaan tulevan juttuun, mitä pidin melkoisena ihmeenä, Sukka kun yleensä lämpenee varsin hitaasti. Ei se yhdenkään oman hevoseni kanssa kertasilmäniskusta kaverustunut, Ziran kanssa meno sen sijaan oli kuin päiväkodissa konsanaan. "Sul on hieno paita, ollaanko kavereita?" "Niin sullakin. Ollaan vaan." Ei onnistu enää näin kolmikymppisenä..
Sukkaa vain rupesi taas vähän ahistamaan ja hermostuttamaan uuden ihQbestiksensä (käyttääkö kukaan tuommoista kieltä enää, edes ironisesti, vai paljastinko juuri kuinka kauhian vanha olenkaan?) kadottua käsihevosalueelta verryttelyn puolelle. Jonkin verran tamma huuteli kaverinsa perään, pikkuisen steppaili, käveli jännittyneempänä. Kyllä Sukka siitä hissukseen asettui, joskin tuntui edelleen melkoisen jännittyneeltä sekä kireältä noustessani satulaan. Oma verryttelymme olikin ennen kaikkea rentouttavaa, aukijumppaavaa sorttia, hypyt jäivät tällä kertaa minimiin. Luotin kuitenkin siihen, ettei näin osaava, rutinoitunut hevonen hirveitä hyppytoistoprässäyksiä ennen rataa tarvitsekaan, tuntuma tulevaan koitokseen ja sitten menoksi.
Nostaessani käteni tervehdykseen huomasin kauempana verkkakentän aidan ulkopuolella Hennan ja Ziran. Henna vilkutti minulle nopeasti huomatessaan minun katsovan kohti. Pieni ystävällinen ele, joka lämmitti mieltäni mielettömän paljon auttaen minua löytämään jonkin sisäisen rauhan pärskivän Sukan kanssa. Maaseututeemaiset esteet tuntuivat olevat ah-niin-kokeneelle kovatasoiselle kenttähevoselleni pikkasen liikaa. No, kyllähän me yli menemme, vaikka lähestyminen olisi mimmoista kiemurtelemista.. Josko Sukkakin vaikka ajattelisi Ziraa, ilahtuisi siitä ja löytäisi itsekin mielenrauhansa ja – ensimmäinen este. Kaikki ylimääräinen katosi ajatuksistani.
Luokka 8
Liisa Tuoninen - Kapusta
Erikan talli ei tosiaan ollut jättänyt maalaisteemaa pikku flirtin varaan, landepöndeilyn kanssa käytiin kainostelematonta vispilänkauppaa. Kovaäänisten toistama musiikkikin oli vanhaa, ei nyt ihan mustavalkeitten Suomi-filmien ajalta, mutta Paratiisi, R-A-K-A-S ja muut eivät-aivan-eilen julkaistut ikivihreät raikasivat asiallisella äänenvoimakkuudella. Tuoreimpia kappaleita taisi olla Frontside Ollie, joka puolestani olisi voinut jäädä soittamattakin. Nylon Beatin vanhoille hiteille sitä melkein hymyili, niiden mukana tuli penskana hoilattua vaikken sanoja aiiiiivan ymmärtänytkään.
Ratakävelyn aikana hymyilin esteille johteineen ja koristuksineen, jotka tietysti nekin henkivät vahvaa maalaisteemaa. Miksi käyttää johteina majakkaa kun siilokin löytyi? Heinäpaaleja, maitotonkkia, rehusäkkejä sun muita maalaismiljöön peruspilareita ei vain voinut olla liikaa! Johteissa sekä niissä parissa lankussa, joita peruspuomien seassa oli, esiintyi koko kirjo maatilan eläimiä kanoista possujen kautta lampaisiin ja lehmiin, olipa sekaan eksynyt alpakkateemainenkin este ilmeisesti jonkun alpakkafarmin sponsoroimana. Ainoa teeman ohi menevä kuriositeetin omainen ilmestys oli johde, jossa kisaväelle vilkutteli ilmeisesti paikallinen K-kauppias. Sponsorieste tämäkin, oletettavasti, ja vaikka voisin kuvitella ihan samanmoisen Takapajulaankin niin olihan Keskon kauppiaan luonnollisen kokoinen pahvikuva johteeseen kiinnitettynä vähän irrallinen näky Maaseutu-Championiksi nimetyssä kilpailussa. Vaan eipä siinä, johde kuin johde, naurahdin lopulta jatkaen rataan tutustumistani hyväntuulisena päätäni pudistellen.
Onneksi juuri Kapusta oli ensimmäinen hevonen, jolla lähtisin metrin radalle katsomaan, hoitaisiko kauppias tämänkin homman. Kapusta kun ei moisesta johteesta olisi moksiskaan, sen sijaan Ulka saattaisi kiskaista herneen poikineen sieraimiin, tie vaikka antaisi moiselle hymyilevälle pahvikaverille kaviosta.. Verrytellessäni ajatukseni eksyivät turhankin tiuhaan radalle, enkä nyt aivan välttämättä halua käydä läpi niitä järisyttävän hienosti valmisteltuja hyppyjä, joita osa etenkin alkupään verkkahypyistä oli. Kyllä minä itseni kokosin, etupäässä hevosen vuoksi mutta kieltämättä myös koko kasvojen voimin punaisena helottavan häpeän siivittämänä.
Yllätys yllätys, radalla se olin minä joka sitä pahvikauppiasta tuijotin, Kapusta ei kiinnittänyt minkään sortin huomiota yhdenkään esteen johteisiin tai muihin koristuksiin. Kapusta oli tullut hyppäämään joten Kapusta hyppäsi, aivan kaiken, vaikka kuskin ajatus jumittikin siihen vitosesteelle pikkasen liiankin kanssa. Vähälläpä Tuonisen Liisan jakamaton huomio irtoaa.
Liisa Tuoninen - Kapusta
Erikan talli ei tosiaan ollut jättänyt maalaisteemaa pikku flirtin varaan, landepöndeilyn kanssa käytiin kainostelematonta vispilänkauppaa. Kovaäänisten toistama musiikkikin oli vanhaa, ei nyt ihan mustavalkeitten Suomi-filmien ajalta, mutta Paratiisi, R-A-K-A-S ja muut eivät-aivan-eilen julkaistut ikivihreät raikasivat asiallisella äänenvoimakkuudella. Tuoreimpia kappaleita taisi olla Frontside Ollie, joka puolestani olisi voinut jäädä soittamattakin. Nylon Beatin vanhoille hiteille sitä melkein hymyili, niiden mukana tuli penskana hoilattua vaikken sanoja aiiiiivan ymmärtänytkään.
Ratakävelyn aikana hymyilin esteille johteineen ja koristuksineen, jotka tietysti nekin henkivät vahvaa maalaisteemaa. Miksi käyttää johteina majakkaa kun siilokin löytyi? Heinäpaaleja, maitotonkkia, rehusäkkejä sun muita maalaismiljöön peruspilareita ei vain voinut olla liikaa! Johteissa sekä niissä parissa lankussa, joita peruspuomien seassa oli, esiintyi koko kirjo maatilan eläimiä kanoista possujen kautta lampaisiin ja lehmiin, olipa sekaan eksynyt alpakkateemainenkin este ilmeisesti jonkun alpakkafarmin sponsoroimana. Ainoa teeman ohi menevä kuriositeetin omainen ilmestys oli johde, jossa kisaväelle vilkutteli ilmeisesti paikallinen K-kauppias. Sponsorieste tämäkin, oletettavasti, ja vaikka voisin kuvitella ihan samanmoisen Takapajulaankin niin olihan Keskon kauppiaan luonnollisen kokoinen pahvikuva johteeseen kiinnitettynä vähän irrallinen näky Maaseutu-Championiksi nimetyssä kilpailussa. Vaan eipä siinä, johde kuin johde, naurahdin lopulta jatkaen rataan tutustumistani hyväntuulisena päätäni pudistellen.
Onneksi juuri Kapusta oli ensimmäinen hevonen, jolla lähtisin metrin radalle katsomaan, hoitaisiko kauppias tämänkin homman. Kapusta kun ei moisesta johteesta olisi moksiskaan, sen sijaan Ulka saattaisi kiskaista herneen poikineen sieraimiin, tie vaikka antaisi moiselle hymyilevälle pahvikaverille kaviosta.. Verrytellessäni ajatukseni eksyivät turhankin tiuhaan radalle, enkä nyt aivan välttämättä halua käydä läpi niitä järisyttävän hienosti valmisteltuja hyppyjä, joita osa etenkin alkupään verkkahypyistä oli. Kyllä minä itseni kokosin, etupäässä hevosen vuoksi mutta kieltämättä myös koko kasvojen voimin punaisena helottavan häpeän siivittämänä.
Yllätys yllätys, radalla se olin minä joka sitä pahvikauppiasta tuijotin, Kapusta ei kiinnittänyt minkään sortin huomiota yhdenkään esteen johteisiin tai muihin koristuksiin. Kapusta oli tullut hyppäämään joten Kapusta hyppäsi, aivan kaiken, vaikka kuskin ajatus jumittikin siihen vitosesteelle pikkasen liiankin kanssa. Vähälläpä Tuonisen Liisan jakamaton huomio irtoaa.
Luokka 2
Liisa Tuoninen - Unikal'nyy
Jokaisissa syrjäseutukisoissa starttaa vähintään yksi lämppäriratsukko, eikö? Tällä kertaa minä kannoin korteni kekoon asian suhteen, kahden hevosen voimin; Ulkalla startti joka lajissa, Ilkalla rata- ja maastoesteillä. Kumpaakaan vain ei ilmeestä päätellen aivan kauheasti tämä kisatouhu tälläkään kertaa kiinnostanut, missä nyt ei ole mitään uutta. Happamansorttisia, kipakoita, emä sekä tytär.
Emän kanssa urakka alkoi heti perjantaina. Kuten yleensäkin Ulkan kanssa, vähintään startin veroisen ponnistelun sain tehdä Hänen Armonsa tyytyväisenä pitämiseksi. Tapojensa mukaan Ulka odotti jatkuvaa lepyttelemistä jo ennen kuin nousin satulaankaan saakka; kaiketi sieltä kotiperähikiältä toiselle perähikiälle siirtyminen sinne Talvipalatsiin matkustamisen sijaan lasketaan vertahyytäväksi loukkaukseksi. Ainakin Ulka tuhahtelu turpa mutrulla silmät leiskuen kuin sydänjuuriaan myöten loukattu diiva.
"Kylläpäs Ulka onkin taas aurinkoinen", Sarlotta totesi askarrellessaan niin Ulkan kuin muidenkin helpossa A:ssa starttaavien hevosteni kisanumeroita oikeiksi.
"Meidät tunnistaa leveästä hymystä sekä positiivisesta asenteesta", heitän takaisin. Tiuhtan vierellä Ulka ei ole aivan niin herkkä osoittamaan mieltänsä kuin yleensä, vaikka melkoisen ruma ilme naamallaan se meitä sekä erityisesti vieraita, niin ihmisiä kuin hevosiakin, mulkoilee.
"Voi sinua päivänpaistetta", totean enemmän itselleni vaikka Ulkalle puhunkin samalla satulahuovan ruunikkoni harjattuun selkään nostaen.
"Missäs se punane nauha on? Ulka ei tullut tänne hankkimaan uusia kavereita."
Komean kokoinen punainen rusetti Ulkan hännässä keikkuen pyörimme käsihevosalueen laitamilla toisia ratsukoita vältellen. Samalla alueen reunoja halaavalla linjalla suoritin verryttelymmekin. Hissukseen nyreä ruhtinattarenikin soi minulle pieniä myönnytyksiä muuttuen hieman pehmeämmäksi ja vastaanottavaisemmaksi, joskin useamman kerran kireä, nykivä askel sekä kiukusta viuhuva häntä palasi jonkin ratsukon kulkiessa Ulkan mielestä turhan liki. Samaten oma, toisinaan turhankin kanssa omaa elämäänsä elävä vasen jalkani häiritse Hänen Armoaan, mikä tieten ärsyttää sekä turhauttaa vaan ei mahda mitään, koiven pitäisi pysyä paikoillaan ja varpaiden yhdessä suunnassa ulospäin sojottamisen sijaan. Ihan aiheesta Ulka minulle huomauttelee.
Siinä minä sitten hain yhteyttä, pehmeää joustavaa mukavaa tuntumaa hevoseeni, yhteistä säveltä tai edes saman kappaleen eri kohtaa, jonka mukana reivata. Valssaamisesta en tänään haaveillutkaan. Vastalaukat kohosivat verryttelymme ehdottomaksi kohokohdaksi, erityisesti ravissa näkyi sekä tuntui sitä ikävää nykivää turhautunutta kiirehtivää liikettä, joka kertoi niin Ulkan turhautumisesta kuin aijoittaisista hylätyistä kaveripyynnöistä jonkun toiveikkaan uteliaan kilpakumppanin koetettua tehdä tuttavuutta happaman hevoseni kanssa.
Alkutervehdyksessä tunsin vatsani kiepauttavan itseään kivalle pienelle solmulle. Kyllä osaakin yksi helppo A jännittää!
Liisa Tuoninen - Unikal'nyy
Jokaisissa syrjäseutukisoissa starttaa vähintään yksi lämppäriratsukko, eikö? Tällä kertaa minä kannoin korteni kekoon asian suhteen, kahden hevosen voimin; Ulkalla startti joka lajissa, Ilkalla rata- ja maastoesteillä. Kumpaakaan vain ei ilmeestä päätellen aivan kauheasti tämä kisatouhu tälläkään kertaa kiinnostanut, missä nyt ei ole mitään uutta. Happamansorttisia, kipakoita, emä sekä tytär.
Emän kanssa urakka alkoi heti perjantaina. Kuten yleensäkin Ulkan kanssa, vähintään startin veroisen ponnistelun sain tehdä Hänen Armonsa tyytyväisenä pitämiseksi. Tapojensa mukaan Ulka odotti jatkuvaa lepyttelemistä jo ennen kuin nousin satulaankaan saakka; kaiketi sieltä kotiperähikiältä toiselle perähikiälle siirtyminen sinne Talvipalatsiin matkustamisen sijaan lasketaan vertahyytäväksi loukkaukseksi. Ainakin Ulka tuhahtelu turpa mutrulla silmät leiskuen kuin sydänjuuriaan myöten loukattu diiva.
"Kylläpäs Ulka onkin taas aurinkoinen", Sarlotta totesi askarrellessaan niin Ulkan kuin muidenkin helpossa A:ssa starttaavien hevosteni kisanumeroita oikeiksi.
"Meidät tunnistaa leveästä hymystä sekä positiivisesta asenteesta", heitän takaisin. Tiuhtan vierellä Ulka ei ole aivan niin herkkä osoittamaan mieltänsä kuin yleensä, vaikka melkoisen ruma ilme naamallaan se meitä sekä erityisesti vieraita, niin ihmisiä kuin hevosiakin, mulkoilee.
"Voi sinua päivänpaistetta", totean enemmän itselleni vaikka Ulkalle puhunkin samalla satulahuovan ruunikkoni harjattuun selkään nostaen.
"Missäs se punane nauha on? Ulka ei tullut tänne hankkimaan uusia kavereita."
Komean kokoinen punainen rusetti Ulkan hännässä keikkuen pyörimme käsihevosalueen laitamilla toisia ratsukoita vältellen. Samalla alueen reunoja halaavalla linjalla suoritin verryttelymmekin. Hissukseen nyreä ruhtinattarenikin soi minulle pieniä myönnytyksiä muuttuen hieman pehmeämmäksi ja vastaanottavaisemmaksi, joskin useamman kerran kireä, nykivä askel sekä kiukusta viuhuva häntä palasi jonkin ratsukon kulkiessa Ulkan mielestä turhan liki. Samaten oma, toisinaan turhankin kanssa omaa elämäänsä elävä vasen jalkani häiritse Hänen Armoaan, mikä tieten ärsyttää sekä turhauttaa vaan ei mahda mitään, koiven pitäisi pysyä paikoillaan ja varpaiden yhdessä suunnassa ulospäin sojottamisen sijaan. Ihan aiheesta Ulka minulle huomauttelee.
Siinä minä sitten hain yhteyttä, pehmeää joustavaa mukavaa tuntumaa hevoseeni, yhteistä säveltä tai edes saman kappaleen eri kohtaa, jonka mukana reivata. Valssaamisesta en tänään haaveillutkaan. Vastalaukat kohosivat verryttelymme ehdottomaksi kohokohdaksi, erityisesti ravissa näkyi sekä tuntui sitä ikävää nykivää turhautunutta kiirehtivää liikettä, joka kertoi niin Ulkan turhautumisesta kuin aijoittaisista hylätyistä kaveripyynnöistä jonkun toiveikkaan uteliaan kilpakumppanin koetettua tehdä tuttavuutta happaman hevoseni kanssa.
Alkutervehdyksessä tunsin vatsani kiepauttavan itseään kivalle pienelle solmulle. Kyllä osaakin yksi helppo A jännittää!
Luokka 2
Liisa Tuoninen - Kapusta
"..en minä hevosesta ole huolissani, Kapustahan menee ja tekee ihan mitä vain, se olen minä jolla ei viime vuonna sujunut ja tiedäthän sinä mimmonen joka epäonnistumisessa rypijä minä olen.." Pitelen Kapustan ohjia toisessa kädessäni, napitan kisatakkiani toisella sekä puhua pälpätän Tiuhtaa pitelevälle Sarlotalle sen hetkisiä tuntemuksiani sarjatulityyliin, minkä vuoksi rehuntoimittajani kertaalleen lohkaisi hapensaantini olevan kaiketi yhteydessä puheentuottooni. Sarlotta nyökkäilee, vastailee lyhyesti, naljaileekin märehdintämurehdinnastani sekä siitä, miten olen varmasti Suomen tiukkapipoisin kilparatsastaja ja ainoa, joka ei hyväksy tappioiden kuuluvan asiaan.
"Kyllähän minä nyt oikeasti tiedän ettei aina voi voittaa vaikka alla olisi mimmoinen olympiatoivo tai Kapusta – Sanna-Lisa, Josefin!!" Siihen loppuu se murehtiminen. Vilkutan vimmatusti kauempana Samidin ja Hildan kanssa valmistautuvalle Tjätesuandon väelle, tyttö taitaa olla Linnea mikäli en mennyt nimistä sekaisin. Takki edelleen puoliksi napittamatta lähden harppomaan tammoineni Sanna-Lisan sekä Josefinin luo vaihtaen puhekieleksi lennosta ruotsin puolelle. ..semmoisen ralliruotsin, ettei voi kuin ihmetellä millä kurin olen koskaan virkamiesruotsini läpäissyt.
"..ihana nähdä teitä, kyllähän minä ilmoittautuneita seurasin ja teidätkin huomasin niin ei tätä nyt yllätykseksi voi sanoa.." Puhetulvani jatkuu, tällä kertaa nyökkäyksiä sekä omaa papatustani lyhyempiä vastauksia tarjoilee etupäässä Josefin.
"..miltei odotin näkeväni Hanneksen tai Aadamin helpossa beessä, vaikka toki melko pitkiä hevosillenne ovatkin. Ehkä ensi kerralla, tai kun on raviohjelma tarjolla.. Olivatko nämä Linnea ensimmäiset kisasi?" Käteni käyvät samaa tahtia puheeni kanssa, takkini olen aikaa sitten napittanut ja kohta Hildakin on lävitse harjattu – Hilda. Hetkeksi niin puheeni, ajatukseni kuin tekemiseni katkeaa, katselen silmiäni kiivaasti räpyttäen kimoa pohjanhevosta, jonka ohjia pitelen ja jota olen näköjään antaumuksella harjannut. Käännän päätäni vauhdilla, joka saa vartaloni seuraamaan perässä, ja siinä ihan vieressäni Kapusta seisoo, ohjat selkeän huvittuneen Josefinin käsissä. Sanna-Lisan ilmeestä huokuu jotain aivan muuta kuin pidäteltyä naurua, itse asiassa Sanna-Lisan sekä Kapustan ilmeet ovat melko samanlaiset. Tuimat mutta voimattomat, sellaiset, jotka voisi tekstittää meemukkaasti "Miten meni noin niin ko omasta mielestä". En ehkä kehtaa olla olemassa.
"Hildan voi varmasti jo satuloida", Josefin toteaa tavoittaen ääneensä sellaista asiallista korrektiutta, josta voin itse ainoastaan haaveilla ja josta olisi Icarus Kristiansenin kanssa ollut kovastikin hyötyä.
"..joo", myönnän epäilemättä tulipunaisena hehkuen, poskeni ainakin helottavat siihen malliin. Pikku-Hilda seisoo niin kovin ryhdikkäänä ja tärkeänä kuten pikkuemännän kuuluukin, välillä tiukkaa tuijotuskilpaa Kapustan kanssa ottaen. Hyvin mahtuvat tahtotammat vieretysten, Samidkin pysyy kengissänsä vaikka aikaisemmin vähän koettikin tammoille, etenkin tälle vieraalle kaalikeitto-ottimelle, hohotella.
Vaihdamme Josefinin kanssa hevosia jälleen päiksemme, sopertelen jotakin pahoitteluita sekä miten onkaan oikeasti ihanaa nähdä, kehun kauhean paljon Linneaa sekä hevosia ja välttelen Sanna-Lisan tuimanpuoleista katsetta samalla tiedostaen jatkuvan kälätykseni olevan epäilemättä hänen mielestään vähän ärsyttävää.
"Onnea molemmille radalle, menette ja näytätte kuin hienoja kavereita olettekaan, eikö niin, Hilda ja Samid?" Vaihdan lennosta puheeni kohdetta Sanna-Lisasta sekä Josefinista hevosiin, Hildan turvalle muiskautan vielä nopean suukonkin Kapustani odottaessa kärsivällisesti, malttaisinkohan viimein siirtyä johonkin vai tehtäisiinkö tässä lähtöä seuraavakin puolituntinen. Hevonen sentään edustaa omistajansa ollessa vähän.. tämmönen. Posket edelleen häpeän punasta kuumotellen hipsin takaisin Sarlotan luo, joka ei yritäkään pidätellä hymyään taikka nauruaan. Tiuhtakin hörisee tyytyväisenä saadessaan Kapustan takaisin marttakerhoilemaan.
"Onneksi ette ihan peräkkäin starttaa Tjätesuandon väen kanssa, tie vaikka eksyisit radalle Hildan kanssa."
"Onko ihan pakko, voitko odottaa iltaan?"
"On. En. Pitäisköhän sun vilauttaa sitä kouluohjelmaa Kapustalle, kiemurtelet sen oloisena et hevonen taitaa joutua tekemään isomman työn."
"Vieläkö kerkiää perua ja lähteä kotia?"
Mitä tuota lähtöään perumaan, kasvoni olen jo aikapäiviä sitten menettänyt enkä oikein jaksa uskoa kenenkään odottavan minulta mitään muuta kuin tämmöistä ylitsepursuavan tuttavallista käytöstä. Onneksi aloitan luokan juuri Kapustan kanssa, se ei ole minällänsäkään vaikka kärsinkin epämääräisistä olotiloista. Seuraamme tietysti Sanna-Lisan ja Samidin sekä Josefinin ja Hildan radat, ei minua niin aikaisin olisi verryttelyyn päästettykään. Suurin nolostus katoaa omia aikojaan seuratessani kilpakumppaneitani, erityisesti näitä tuttujani, ja rapsutellessani rauhakseen paikoillaan seisovaa, puolittain torkkuvaa Kapustaani. Tamma heräisi kyllä verryttelyissä, tekisi radalla parhaansa. Se riittäisi sitten mihin riittäisi. Minulta riittäisi vähempikin puhe ja osallistuminen ja –
"Liisa hei, huhuu? Siirryttekö hissuksiin sinne verkan puolelle?"
Vahvaa suorittamista Tuonisen Liisalta jo ennen koko starttia.
Liisa Tuoninen - Kapusta
"..en minä hevosesta ole huolissani, Kapustahan menee ja tekee ihan mitä vain, se olen minä jolla ei viime vuonna sujunut ja tiedäthän sinä mimmonen joka epäonnistumisessa rypijä minä olen.." Pitelen Kapustan ohjia toisessa kädessäni, napitan kisatakkiani toisella sekä puhua pälpätän Tiuhtaa pitelevälle Sarlotalle sen hetkisiä tuntemuksiani sarjatulityyliin, minkä vuoksi rehuntoimittajani kertaalleen lohkaisi hapensaantini olevan kaiketi yhteydessä puheentuottooni. Sarlotta nyökkäilee, vastailee lyhyesti, naljaileekin märehdintämurehdinnastani sekä siitä, miten olen varmasti Suomen tiukkapipoisin kilparatsastaja ja ainoa, joka ei hyväksy tappioiden kuuluvan asiaan.
"Kyllähän minä nyt oikeasti tiedän ettei aina voi voittaa vaikka alla olisi mimmoinen olympiatoivo tai Kapusta – Sanna-Lisa, Josefin!!" Siihen loppuu se murehtiminen. Vilkutan vimmatusti kauempana Samidin ja Hildan kanssa valmistautuvalle Tjätesuandon väelle, tyttö taitaa olla Linnea mikäli en mennyt nimistä sekaisin. Takki edelleen puoliksi napittamatta lähden harppomaan tammoineni Sanna-Lisan sekä Josefinin luo vaihtaen puhekieleksi lennosta ruotsin puolelle. ..semmoisen ralliruotsin, ettei voi kuin ihmetellä millä kurin olen koskaan virkamiesruotsini läpäissyt.
"..ihana nähdä teitä, kyllähän minä ilmoittautuneita seurasin ja teidätkin huomasin niin ei tätä nyt yllätykseksi voi sanoa.." Puhetulvani jatkuu, tällä kertaa nyökkäyksiä sekä omaa papatustani lyhyempiä vastauksia tarjoilee etupäässä Josefin.
"..miltei odotin näkeväni Hanneksen tai Aadamin helpossa beessä, vaikka toki melko pitkiä hevosillenne ovatkin. Ehkä ensi kerralla, tai kun on raviohjelma tarjolla.. Olivatko nämä Linnea ensimmäiset kisasi?" Käteni käyvät samaa tahtia puheeni kanssa, takkini olen aikaa sitten napittanut ja kohta Hildakin on lävitse harjattu – Hilda. Hetkeksi niin puheeni, ajatukseni kuin tekemiseni katkeaa, katselen silmiäni kiivaasti räpyttäen kimoa pohjanhevosta, jonka ohjia pitelen ja jota olen näköjään antaumuksella harjannut. Käännän päätäni vauhdilla, joka saa vartaloni seuraamaan perässä, ja siinä ihan vieressäni Kapusta seisoo, ohjat selkeän huvittuneen Josefinin käsissä. Sanna-Lisan ilmeestä huokuu jotain aivan muuta kuin pidäteltyä naurua, itse asiassa Sanna-Lisan sekä Kapustan ilmeet ovat melko samanlaiset. Tuimat mutta voimattomat, sellaiset, jotka voisi tekstittää meemukkaasti "Miten meni noin niin ko omasta mielestä". En ehkä kehtaa olla olemassa.
"Hildan voi varmasti jo satuloida", Josefin toteaa tavoittaen ääneensä sellaista asiallista korrektiutta, josta voin itse ainoastaan haaveilla ja josta olisi Icarus Kristiansenin kanssa ollut kovastikin hyötyä.
"..joo", myönnän epäilemättä tulipunaisena hehkuen, poskeni ainakin helottavat siihen malliin. Pikku-Hilda seisoo niin kovin ryhdikkäänä ja tärkeänä kuten pikkuemännän kuuluukin, välillä tiukkaa tuijotuskilpaa Kapustan kanssa ottaen. Hyvin mahtuvat tahtotammat vieretysten, Samidkin pysyy kengissänsä vaikka aikaisemmin vähän koettikin tammoille, etenkin tälle vieraalle kaalikeitto-ottimelle, hohotella.
Vaihdamme Josefinin kanssa hevosia jälleen päiksemme, sopertelen jotakin pahoitteluita sekä miten onkaan oikeasti ihanaa nähdä, kehun kauhean paljon Linneaa sekä hevosia ja välttelen Sanna-Lisan tuimanpuoleista katsetta samalla tiedostaen jatkuvan kälätykseni olevan epäilemättä hänen mielestään vähän ärsyttävää.
"Onnea molemmille radalle, menette ja näytätte kuin hienoja kavereita olettekaan, eikö niin, Hilda ja Samid?" Vaihdan lennosta puheeni kohdetta Sanna-Lisasta sekä Josefinista hevosiin, Hildan turvalle muiskautan vielä nopean suukonkin Kapustani odottaessa kärsivällisesti, malttaisinkohan viimein siirtyä johonkin vai tehtäisiinkö tässä lähtöä seuraavakin puolituntinen. Hevonen sentään edustaa omistajansa ollessa vähän.. tämmönen. Posket edelleen häpeän punasta kuumotellen hipsin takaisin Sarlotan luo, joka ei yritäkään pidätellä hymyään taikka nauruaan. Tiuhtakin hörisee tyytyväisenä saadessaan Kapustan takaisin marttakerhoilemaan.
"Onneksi ette ihan peräkkäin starttaa Tjätesuandon väen kanssa, tie vaikka eksyisit radalle Hildan kanssa."
"Onko ihan pakko, voitko odottaa iltaan?"
"On. En. Pitäisköhän sun vilauttaa sitä kouluohjelmaa Kapustalle, kiemurtelet sen oloisena et hevonen taitaa joutua tekemään isomman työn."
"Vieläkö kerkiää perua ja lähteä kotia?"
Mitä tuota lähtöään perumaan, kasvoni olen jo aikapäiviä sitten menettänyt enkä oikein jaksa uskoa kenenkään odottavan minulta mitään muuta kuin tämmöistä ylitsepursuavan tuttavallista käytöstä. Onneksi aloitan luokan juuri Kapustan kanssa, se ei ole minällänsäkään vaikka kärsinkin epämääräisistä olotiloista. Seuraamme tietysti Sanna-Lisan ja Samidin sekä Josefinin ja Hildan radat, ei minua niin aikaisin olisi verryttelyyn päästettykään. Suurin nolostus katoaa omia aikojaan seuratessani kilpakumppaneitani, erityisesti näitä tuttujani, ja rapsutellessani rauhakseen paikoillaan seisovaa, puolittain torkkuvaa Kapustaani. Tamma heräisi kyllä verryttelyissä, tekisi radalla parhaansa. Se riittäisi sitten mihin riittäisi. Minulta riittäisi vähempikin puhe ja osallistuminen ja –
"Liisa hei, huhuu? Siirryttekö hissuksiin sinne verkan puolelle?"
Vahvaa suorittamista Tuonisen Liisalta jo ennen koko starttia.
Luokka 1
Sarlotta Mesiangervo - Sažny
"Silmäsi säihkyvät siihen malliin, että taisit sinäkin vähän käydä palkintoja kuolaamassa." Liisan virne on leveä, ilkikurinen, ääni kiusoitteleva. Hän on meistä se kaiken kiiltävän perässä loikkiva harakka, tai tässä tapauksessa härpäkepalkintojen vuoksi kahta kauheammin veren maku suussa sijoituksille tähtääjä.
"Kävinhän minä, ja olihan se palkintopöytä komea näky! Vaan me ei Sasan kanssa kaiken kimaltavan puutteesta nyyhkitä, me olemme pitämässä hauskaa."
"Ja minäkö muka en?"
"Sanos tuo sitten löydät nimesi luokan häntäpäästä."
Kaikessa rauhassa maisemia katselevan Sasan kanssa homma sujuu vaikka toinen käsi paketissa. Järkevä, rauhallinen hevonen, joka osaa ja malttaa olla paikoillansa, silmätkään eivät pyöri päässä kuin hedelmäpelin pyörät jonkun Jännittävän Asian, kuten kottikärryjen, mennessä ohitse. Vaikka minä noita Liisan virityksiä ja vähän vähempi viritysmäisiä oikeita ratsuja liikutankin niin onhan tämmönen Sasan kaltainen leppoisa työhevonen suoranainen huviretki. Annan ihan mielelläni Liisan hoitaa sekä ratsastaa vaikka Lexion ihan itse, etenkin jos ori taas hilluu enempi kahdella jalalla. Sasa pitää jalkansa maassa ellei erikseen muuta pyydetä, silloinkin vain asianmukaisesti askeltaen Lexion testosteronihuuruisen öyhötysesityksen toistamisen sijaan. Koulutuomarit epäilemättä arvostavat Lexion liikkeitä huomattavasti Sasan puksutusta enemmän, sikäli mikäli Lexio pistää jalalla koreasti toivotunlaisella tavalla. Sasa ainakin pistää, vaikka latotanssihumppaa meneekin tanssisalivalssin sijaan.
Laittelen Sasaa valmiiksi vähän puolivaloilla, samalla Liisan kanssa naljaillen. Nostaessani satulan tamman selkään hoksaan Sasan olevan harvinaisen hyvässä ryhdissä, selkeän hereillä, katse sekä kiinnostus hieman kauempana tavanomaisen toimintaa odottelevan torkkumisen sijaan. Kookas, leiskuvan oranssi kissa katselee Sasaa ja Sasa kissaa, kunnes katti lähtee kohti. Hyvin itsevarmasti, yhtään hevosta arastelematta kissa tulee aivan Sasan luo, puskee itseään tamman toista etusta vasten, kiehnää muutoinkin Sasan jaloissa samalla varsin vaateliaasti naukuen.
"Liekö ruoka myöhässä", Liisa naurahtaa samalla Dimaa satuloiden.
Kenties näytämme koko porukka palvelusväeltä, sillä kissa seuraa meitä. Käsihevosalueelle katti ei tule vaan pysyttelee yhtenä kookkaana oranssina karvapallona sopivan matkan päässä, kuitenkin tiiviisti meitä tuijottaen. Silloin tällöin joku hevoseton käy rapsuttelemassa kissaa, joka ottaa saamastaan huomiosta kaiken irti pitäen silloin tällöin edelleen kuuluvaa ääntä, jonka minäkin yhdistäisin ruokatarjonnan puutteellisuuteen liittyväksi. En tosin ymmärrä kissoista juuri mitään.
Kiertäessämme Sasan kanssa ensimmäisiä käyntikierroksiamme verkassa katti löytää itselleen hyvän kyttäyspaikan yhden aitatolpan päältä. Kissa ei tosiaan ehvosia säiky, se ei hätkähdä ollenkaan ohitseen kävelevistä tai ravaavista ratsukoista eikä ole moksiskaan, vaikka jokunen hevonen vähän nuuhkiikiin pörheäkarvaista pikkuotusta ottaakseen siitä selkoa. Kissan viereen me sitten Sasankin kanssa parkkeeraamme, minä jalustinhihnoja lyhentelemään ja Sasa viimeinkin tyydyttämään uteliaisuuttaan jaloissaan pyörinyttä otusta kohtaan. Tumma turpa tutkii hyvin varoen pienempää eläintä, eikä oranssia pikkuleijonaa hirvitä ollenkaan. Maireanmuikea ilme kissankasvoillaan se jopa puskee vasten Sasan turpaa.
Jatkaessamme matkaa kuulen pienen äänen, tömähdyksen. Sasa allani säpsähtää, ei isosti mutta sen verran, että se tavankäyntiaskelluksesta eroaa. Ohitsemme ratsastava nainen suurimerkkisen suomenhevostammansa selässä tirskuu, hevosensa taas katselee meitä pää hieman kallellaan.
"Sait matkaseuraa", nainen huikaa. Kulmat koholla, sarjakuvakysymysmerkki hiljakseen pääni päälle kohoten käännyn ympäri vain todetakseni naisen olevan oikeassa, minulla tosiaan on matkaseuraa. Katti mallailee itseään hyvälle makuukerälle Sasan selkään, aivan satulan taakse.
"Kuule, vähän veikkaan ettei tämmöinen kakspäämeno ole sääntöjen mukaista", juttelen kissalle samalla sitä rapsutellen. Aidan taakse ilmestyy kuin tilauksesta pari teinityttöä, jotka selkeästi tuntevat kissan ja nauraen lupaavat viedä vapaamatkustajani mennessään. Tältäkö Disneyn prinsessoista tuntuu? Tosin Sasa se tässä taitaa eläimiä puoleensa vetävä magneetti olla, minä nyt vain satuin olemaan mukana.
Jo valmiiksi hyvä tuuleni kohoaa entisestään. Helppo B menee miten menee, turhaanpa sitä etukäteen stressaa. Ainakin reissusta riittää jo tässä kohden kerrottavaa kavereille; Sasa ja Sarlotta, Harjun kissanaiset!
Sarlotta Mesiangervo - Sažny
"Silmäsi säihkyvät siihen malliin, että taisit sinäkin vähän käydä palkintoja kuolaamassa." Liisan virne on leveä, ilkikurinen, ääni kiusoitteleva. Hän on meistä se kaiken kiiltävän perässä loikkiva harakka, tai tässä tapauksessa härpäkepalkintojen vuoksi kahta kauheammin veren maku suussa sijoituksille tähtääjä.
"Kävinhän minä, ja olihan se palkintopöytä komea näky! Vaan me ei Sasan kanssa kaiken kimaltavan puutteesta nyyhkitä, me olemme pitämässä hauskaa."
"Ja minäkö muka en?"
"Sanos tuo sitten löydät nimesi luokan häntäpäästä."
Kaikessa rauhassa maisemia katselevan Sasan kanssa homma sujuu vaikka toinen käsi paketissa. Järkevä, rauhallinen hevonen, joka osaa ja malttaa olla paikoillansa, silmätkään eivät pyöri päässä kuin hedelmäpelin pyörät jonkun Jännittävän Asian, kuten kottikärryjen, mennessä ohitse. Vaikka minä noita Liisan virityksiä ja vähän vähempi viritysmäisiä oikeita ratsuja liikutankin niin onhan tämmönen Sasan kaltainen leppoisa työhevonen suoranainen huviretki. Annan ihan mielelläni Liisan hoitaa sekä ratsastaa vaikka Lexion ihan itse, etenkin jos ori taas hilluu enempi kahdella jalalla. Sasa pitää jalkansa maassa ellei erikseen muuta pyydetä, silloinkin vain asianmukaisesti askeltaen Lexion testosteronihuuruisen öyhötysesityksen toistamisen sijaan. Koulutuomarit epäilemättä arvostavat Lexion liikkeitä huomattavasti Sasan puksutusta enemmän, sikäli mikäli Lexio pistää jalalla koreasti toivotunlaisella tavalla. Sasa ainakin pistää, vaikka latotanssihumppaa meneekin tanssisalivalssin sijaan.
Laittelen Sasaa valmiiksi vähän puolivaloilla, samalla Liisan kanssa naljaillen. Nostaessani satulan tamman selkään hoksaan Sasan olevan harvinaisen hyvässä ryhdissä, selkeän hereillä, katse sekä kiinnostus hieman kauempana tavanomaisen toimintaa odottelevan torkkumisen sijaan. Kookas, leiskuvan oranssi kissa katselee Sasaa ja Sasa kissaa, kunnes katti lähtee kohti. Hyvin itsevarmasti, yhtään hevosta arastelematta kissa tulee aivan Sasan luo, puskee itseään tamman toista etusta vasten, kiehnää muutoinkin Sasan jaloissa samalla varsin vaateliaasti naukuen.
"Liekö ruoka myöhässä", Liisa naurahtaa samalla Dimaa satuloiden.
Kenties näytämme koko porukka palvelusväeltä, sillä kissa seuraa meitä. Käsihevosalueelle katti ei tule vaan pysyttelee yhtenä kookkaana oranssina karvapallona sopivan matkan päässä, kuitenkin tiiviisti meitä tuijottaen. Silloin tällöin joku hevoseton käy rapsuttelemassa kissaa, joka ottaa saamastaan huomiosta kaiken irti pitäen silloin tällöin edelleen kuuluvaa ääntä, jonka minäkin yhdistäisin ruokatarjonnan puutteellisuuteen liittyväksi. En tosin ymmärrä kissoista juuri mitään.
Kiertäessämme Sasan kanssa ensimmäisiä käyntikierroksiamme verkassa katti löytää itselleen hyvän kyttäyspaikan yhden aitatolpan päältä. Kissa ei tosiaan ehvosia säiky, se ei hätkähdä ollenkaan ohitseen kävelevistä tai ravaavista ratsukoista eikä ole moksiskaan, vaikka jokunen hevonen vähän nuuhkiikiin pörheäkarvaista pikkuotusta ottaakseen siitä selkoa. Kissan viereen me sitten Sasankin kanssa parkkeeraamme, minä jalustinhihnoja lyhentelemään ja Sasa viimeinkin tyydyttämään uteliaisuuttaan jaloissaan pyörinyttä otusta kohtaan. Tumma turpa tutkii hyvin varoen pienempää eläintä, eikä oranssia pikkuleijonaa hirvitä ollenkaan. Maireanmuikea ilme kissankasvoillaan se jopa puskee vasten Sasan turpaa.
Jatkaessamme matkaa kuulen pienen äänen, tömähdyksen. Sasa allani säpsähtää, ei isosti mutta sen verran, että se tavankäyntiaskelluksesta eroaa. Ohitsemme ratsastava nainen suurimerkkisen suomenhevostammansa selässä tirskuu, hevosensa taas katselee meitä pää hieman kallellaan.
"Sait matkaseuraa", nainen huikaa. Kulmat koholla, sarjakuvakysymysmerkki hiljakseen pääni päälle kohoten käännyn ympäri vain todetakseni naisen olevan oikeassa, minulla tosiaan on matkaseuraa. Katti mallailee itseään hyvälle makuukerälle Sasan selkään, aivan satulan taakse.
"Kuule, vähän veikkaan ettei tämmöinen kakspäämeno ole sääntöjen mukaista", juttelen kissalle samalla sitä rapsutellen. Aidan taakse ilmestyy kuin tilauksesta pari teinityttöä, jotka selkeästi tuntevat kissan ja nauraen lupaavat viedä vapaamatkustajani mennessään. Tältäkö Disneyn prinsessoista tuntuu? Tosin Sasa se tässä taitaa eläimiä puoleensa vetävä magneetti olla, minä nyt vain satuin olemaan mukana.
Jo valmiiksi hyvä tuuleni kohoaa entisestään. Helppo B menee miten menee, turhaanpa sitä etukäteen stressaa. Ainakin reissusta riittää jo tässä kohden kerrottavaa kavereille; Sasa ja Sarlotta, Harjun kissanaiset!
Luokka 13
Liisa Tuoninen - Piironki
Ankkalampi, mikä klassikko. Sellaista vain ei odota maastoesteradalle, ainakaan kovin kirjaimellisessa muodossa. Landepöndeilyn hengessä maastoesteradan esteet oli valikoitu sekä koristeltu samalla innolla kuin rataesteetkin; tavan traktorinrengaiden sun muiden kaverina oli ties mimmoiseksi maalaiskuvastoksi maalattuja maastoesteitä, tai vähintäänkin esteiden ympäristöä oli koristeltu teemaan sopivaksi. Yhdenkin tukin eteen oli isketty vanerista leikattu, komean punaiseksi maalattu traktori. Ihanaa mukavaa turvallista teemalla leikittelemistä sekä vähän hevostenkin testaamista perustukin sijaan esteen ollessa valtava porkkana.
Vesieste kuitenkin tarjosi pienen yllätyksen ihka oikeiden, elävien lintujen muodossa. Vesiestealueen reunoilla, sellaisilla alueilla joille yksikään ratsukko ei suuntaisi, oli kyllä vanerilintuja ja jokunen muovinenkin. Sellaisia muovisia houkutuslintuja, tiedättehän? Jo matkan päästä huomasin vesiesteellä päivystävän toimarin tekevän hätistelyliikkeitä, mikä tietysti näytti hullunkuriselta. En kuitenkaan huomannut sitä pientä uiskentelevaa sorsapartiota niin kaukaa, eikä huomannut Piironkikaan, tai mikäli huomasi sitä eivät polskivat kaakattajat kiinnostaneet. Putteni lähestyi vettä samalla hyvällä rennolla laukalla, jolla olimme siihenastisen maastoesteradan suorittaneet. Lähestyvien kavioitten kumu kuitenkin herätti linnut toimarin hätyyttelyjä paremmin, linnut ottivat.. no, eivät jalkoja vaan siivet allensa pyrähtäen yhtenä pienenä neljän linnun parvena jonnekin vasemmalle toimarin ohi. Sorsat eivät lentäneet ohitsemme, Piirongin kaviot eivät olleet vielä vedessä, meillä oli ihan hyvin aikaa lähestyä vettä. Ja hyvä niin, sillä niin hieno ja varma kuin Piironki onkin, fasaaneita sun muita nähnyt ja kuullut, kyllähän moinen joutsenlammen maalaispainoksen yllätysesitys hieman horjutti hevosparan mielenrauhaa. Orin askel hieman hidastui, lähestymisemme muuttui pikkuisen kiemurtelevaksi, tunsin Piirongin paitsi jännittyvän myös hieman empivän. Nousisiko lammesta lisääkin lintuja? Kehuni varmasti kuuluivat kauas Piirongin laukatessa veteen, veden läpi, siitä takaisin kuivalle maalle sekä väliaskeleen kautta simppelin lyhyehkön pöydän ylitse. Edelleen vähän huolestuneena pöristen Piironki kuulosteli ympäristöään sekä minua äkillisesti alkanutta lintubongaustaan jatkaen. Ammattilaisen ottein ori kuitenkin hillitse hermonsa kyeten niin vesitehtävän kuin sitä välittömästi seuranneen esteenkin puhtaaseen suorittamiseen. Seuraavalla maastoesteellä raudikkoni tuntui jo tyynemmältä, rennommalta, enemmän omalta itseltään. Täytyy olla mielettömän iloinen kun Piironki ei isommin säpsynyt, ei tapahtuman tarvitse olla kummoinenkaan pelästyttääkseen.
Onni on hyvä, varma hevonen.
Liisa Tuoninen - Piironki
Ankkalampi, mikä klassikko. Sellaista vain ei odota maastoesteradalle, ainakaan kovin kirjaimellisessa muodossa. Landepöndeilyn hengessä maastoesteradan esteet oli valikoitu sekä koristeltu samalla innolla kuin rataesteetkin; tavan traktorinrengaiden sun muiden kaverina oli ties mimmoiseksi maalaiskuvastoksi maalattuja maastoesteitä, tai vähintäänkin esteiden ympäristöä oli koristeltu teemaan sopivaksi. Yhdenkin tukin eteen oli isketty vanerista leikattu, komean punaiseksi maalattu traktori. Ihanaa mukavaa turvallista teemalla leikittelemistä sekä vähän hevostenkin testaamista perustukin sijaan esteen ollessa valtava porkkana.
Vesieste kuitenkin tarjosi pienen yllätyksen ihka oikeiden, elävien lintujen muodossa. Vesiestealueen reunoilla, sellaisilla alueilla joille yksikään ratsukko ei suuntaisi, oli kyllä vanerilintuja ja jokunen muovinenkin. Sellaisia muovisia houkutuslintuja, tiedättehän? Jo matkan päästä huomasin vesiesteellä päivystävän toimarin tekevän hätistelyliikkeitä, mikä tietysti näytti hullunkuriselta. En kuitenkaan huomannut sitä pientä uiskentelevaa sorsapartiota niin kaukaa, eikä huomannut Piironkikaan, tai mikäli huomasi sitä eivät polskivat kaakattajat kiinnostaneet. Putteni lähestyi vettä samalla hyvällä rennolla laukalla, jolla olimme siihenastisen maastoesteradan suorittaneet. Lähestyvien kavioitten kumu kuitenkin herätti linnut toimarin hätyyttelyjä paremmin, linnut ottivat.. no, eivät jalkoja vaan siivet allensa pyrähtäen yhtenä pienenä neljän linnun parvena jonnekin vasemmalle toimarin ohi. Sorsat eivät lentäneet ohitsemme, Piirongin kaviot eivät olleet vielä vedessä, meillä oli ihan hyvin aikaa lähestyä vettä. Ja hyvä niin, sillä niin hieno ja varma kuin Piironki onkin, fasaaneita sun muita nähnyt ja kuullut, kyllähän moinen joutsenlammen maalaispainoksen yllätysesitys hieman horjutti hevosparan mielenrauhaa. Orin askel hieman hidastui, lähestymisemme muuttui pikkuisen kiemurtelevaksi, tunsin Piirongin paitsi jännittyvän myös hieman empivän. Nousisiko lammesta lisääkin lintuja? Kehuni varmasti kuuluivat kauas Piirongin laukatessa veteen, veden läpi, siitä takaisin kuivalle maalle sekä väliaskeleen kautta simppelin lyhyehkön pöydän ylitse. Edelleen vähän huolestuneena pöristen Piironki kuulosteli ympäristöään sekä minua äkillisesti alkanutta lintubongaustaan jatkaen. Ammattilaisen ottein ori kuitenkin hillitse hermonsa kyeten niin vesitehtävän kuin sitä välittömästi seuranneen esteenkin puhtaaseen suorittamiseen. Seuraavalla maastoesteellä raudikkoni tuntui jo tyynemmältä, rennommalta, enemmän omalta itseltään. Täytyy olla mielettömän iloinen kun Piironki ei isommin säpsynyt, ei tapahtuman tarvitse olla kummoinenkaan pelästyttääkseen.
Onni on hyvä, varma hevonen.
HeB, Linnea Ylimatti & Blákolla
Päällimmäinen tunne oli kauhu, kun Linnea odotti Ensimmäistä kunnon kilpaluokkaansa - siis sellaista, joka ei ollut kotipihassa patsastelua kummempaa. Hän ei ollut ikinä ollut niin isossa tapahtumassa osallistujana.
Toiseksi päällimmäinen oli innostus. Freckle ja Kolla olivat kumpikin ihania tammoja, ja hän tiesi niiden olevan nättejä poneja, eikä matkailu stressannut niitä pätkääkään. Äitiä kyllä stressasi, ja ihmisiä oli paljon, vaikka kisat olivat "pienen maalaistallin" tapahtuma. Joo, niinpä.
Onneksi kaverina oli omat suosikkiponit. Ja onneksi niillä oli kaverina toinen toisensa. Heppa-auto oli tupaten täynnä, mutta sekä täplikäs Freckle että ruunikonkirjava Kolla olivat ottaneet reissun rauhassa, ja Linnea oli iloinen siitä, että kummankin palmikoitu harja oli pysynyt nätissä kuosissa. Hän ratsastaisi Kollan ensin - siitä oli sovittu siksi, että se oli rakenteeltaan kouluratsuksi vähän pökkelömpi, eivätkä äiti ja Josefin halunneet, että se jäi harmittamaan. Freckle oli kuulemma himpun verran hienompi ja taitavampi.
Ei Linneaa kyllä harmittanut. Hänestä oli tosi hienoa päästä laittamaan viestiä kaikille koulussa, että hän oli ollut ulkomailla kouluratsastuskilpailuissa, vaikka hän jäisi viimeiseksi koko luokassa. Hän olisi kuitenkin heidän tulevan kuutosluokkansa ainoa, joka oli tehnyt sellaista, ja hänestä kumpikin tammoista oli hienoja hevosia, vaikka tuomarit sanoisivat mitä.
"Onko sinulla nyt kaikki varusteet valmiina?" äiti kysyi tiukasti.
"On", Linnea vastasi. Kisatakki hiosti, mutta hän oli putsannut ratsastussaappaat ja poneilla oli kaikki kunnossa.
Ne tönöttivät vieretysten, riimut vielä kaulalla. Kolla nuokkui kavio kallellaan, Freckle kyhnytti sen lapaa. Linnea kaivoi puhelimen taskustaan ja otti niistä söpön kaverikuvan. Ida-Maria ja Sannà menisivät kateudesta vihreiksi, kun näkisivät. Joku päivä ennen koulun alkua hänen piti kyllä pyytää äidiltä ja isältä, että he saivat tulla yökylään, ja sitten he voisivat kaikki käydä yhdessä maastolenkillä - Linnea vaikka Viimalla tai Hildalla, kaverit pienemmillä poneilla.
"Et ota sitten kännykkää radalle, tai tiputat sen jonnekin, ja sitten se on rikki", äiti intti, vaikka Linnea tiesi ihan hyvin, mikä oli järkevää.
Hän tiesi myös, että äitiä ärsytti, koska äiti oli itse unohtanut oman puhelimensa jonnekin. Josefin sai olla kello, kartanlukija ja viestintähenkilö ja hoitaa kaikki kilpailmoittautumisiin liittyvät asiat.
Mutta Kolla oli vanha konkari, vaikkei ehkä kilpahevosten aatelia, ja se suoriutui luokastaan Linnean mielestä todella hienosti. Josefin sanoi ottaneensa muutaman hyvän kuvankin, jotta isä ja kaverit näkisivät. Linnea kiitti tammaa tomerin halauksin ja taputuksin ennen, kuin riisui siltä hikiset varusteet.
Ja sitten joku äidin hevoskaveri tuli tervehtimään, ja Linnea seisoi kypärä päässä Frecklen ohjat kourassaan ja kuunteli aikuisten jorinaa. Liisa Tuoninen oli myynyt äidille pari hevosta, ja käynyt kylästelemällä Tjätesuandossa aina silloin tällöin hevosia treenatessa. Kova oli utelu siitä, millä kokoonpanolla he olivat kisaamassa.
"Aadam ja Hannes ovat tosi huonoja ratsastajia. Minä olen paljon parempi", Linnea totesi Tjätesuandon tallityöntekijöistä, vaikka he olivat aikuisia työmiehiä. Ihan sama, vaikka voissa paistaisi, hän sentään mahtui kunnolla russien kyytiin. Aadam ja Hannes eivät. "Sitä paitsi, jonkun pitää hoitaa hevoset kotona."
"Linnea, hyi, käyttäydy", äiti kuiskasi. Mutta ennen Frecklen lähtöä hän myös halasi Linneaa ja toivotti onnea matkaan.
Vielä oli luvassa esteluokka samojen tammojen kanssa, ja sitä Linnea odotti kouluratsastustakin enemmän. Siinä sai mennä kovaa!
Päällimmäinen tunne oli kauhu, kun Linnea odotti Ensimmäistä kunnon kilpaluokkaansa - siis sellaista, joka ei ollut kotipihassa patsastelua kummempaa. Hän ei ollut ikinä ollut niin isossa tapahtumassa osallistujana.
Toiseksi päällimmäinen oli innostus. Freckle ja Kolla olivat kumpikin ihania tammoja, ja hän tiesi niiden olevan nättejä poneja, eikä matkailu stressannut niitä pätkääkään. Äitiä kyllä stressasi, ja ihmisiä oli paljon, vaikka kisat olivat "pienen maalaistallin" tapahtuma. Joo, niinpä.
Onneksi kaverina oli omat suosikkiponit. Ja onneksi niillä oli kaverina toinen toisensa. Heppa-auto oli tupaten täynnä, mutta sekä täplikäs Freckle että ruunikonkirjava Kolla olivat ottaneet reissun rauhassa, ja Linnea oli iloinen siitä, että kummankin palmikoitu harja oli pysynyt nätissä kuosissa. Hän ratsastaisi Kollan ensin - siitä oli sovittu siksi, että se oli rakenteeltaan kouluratsuksi vähän pökkelömpi, eivätkä äiti ja Josefin halunneet, että se jäi harmittamaan. Freckle oli kuulemma himpun verran hienompi ja taitavampi.
Ei Linneaa kyllä harmittanut. Hänestä oli tosi hienoa päästä laittamaan viestiä kaikille koulussa, että hän oli ollut ulkomailla kouluratsastuskilpailuissa, vaikka hän jäisi viimeiseksi koko luokassa. Hän olisi kuitenkin heidän tulevan kuutosluokkansa ainoa, joka oli tehnyt sellaista, ja hänestä kumpikin tammoista oli hienoja hevosia, vaikka tuomarit sanoisivat mitä.
"Onko sinulla nyt kaikki varusteet valmiina?" äiti kysyi tiukasti.
"On", Linnea vastasi. Kisatakki hiosti, mutta hän oli putsannut ratsastussaappaat ja poneilla oli kaikki kunnossa.
Ne tönöttivät vieretysten, riimut vielä kaulalla. Kolla nuokkui kavio kallellaan, Freckle kyhnytti sen lapaa. Linnea kaivoi puhelimen taskustaan ja otti niistä söpön kaverikuvan. Ida-Maria ja Sannà menisivät kateudesta vihreiksi, kun näkisivät. Joku päivä ennen koulun alkua hänen piti kyllä pyytää äidiltä ja isältä, että he saivat tulla yökylään, ja sitten he voisivat kaikki käydä yhdessä maastolenkillä - Linnea vaikka Viimalla tai Hildalla, kaverit pienemmillä poneilla.
"Et ota sitten kännykkää radalle, tai tiputat sen jonnekin, ja sitten se on rikki", äiti intti, vaikka Linnea tiesi ihan hyvin, mikä oli järkevää.
Hän tiesi myös, että äitiä ärsytti, koska äiti oli itse unohtanut oman puhelimensa jonnekin. Josefin sai olla kello, kartanlukija ja viestintähenkilö ja hoitaa kaikki kilpailmoittautumisiin liittyvät asiat.
Mutta Kolla oli vanha konkari, vaikkei ehkä kilpahevosten aatelia, ja se suoriutui luokastaan Linnean mielestä todella hienosti. Josefin sanoi ottaneensa muutaman hyvän kuvankin, jotta isä ja kaverit näkisivät. Linnea kiitti tammaa tomerin halauksin ja taputuksin ennen, kuin riisui siltä hikiset varusteet.
Ja sitten joku äidin hevoskaveri tuli tervehtimään, ja Linnea seisoi kypärä päässä Frecklen ohjat kourassaan ja kuunteli aikuisten jorinaa. Liisa Tuoninen oli myynyt äidille pari hevosta, ja käynyt kylästelemällä Tjätesuandossa aina silloin tällöin hevosia treenatessa. Kova oli utelu siitä, millä kokoonpanolla he olivat kisaamassa.
"Aadam ja Hannes ovat tosi huonoja ratsastajia. Minä olen paljon parempi", Linnea totesi Tjätesuandon tallityöntekijöistä, vaikka he olivat aikuisia työmiehiä. Ihan sama, vaikka voissa paistaisi, hän sentään mahtui kunnolla russien kyytiin. Aadam ja Hannes eivät. "Sitä paitsi, jonkun pitää hoitaa hevoset kotona."
"Linnea, hyi, käyttäydy", äiti kuiskasi. Mutta ennen Frecklen lähtöä hän myös halasi Linneaa ja toivotti onnea matkaan.
Vielä oli luvassa esteluokka samojen tammojen kanssa, ja sitä Linnea odotti kouluratsastustakin enemmän. Siinä sai mennä kovaa!
Oskari Sudelle ja Adiemukselle luokkaan 4 (vaA).
Monta kärpästä yhdellä iskulla.
Jostain Adiemuksen kanssa oli aloitettava. Miksei siis tästä? Piti tarttua härkää sarvista. Tai hirveä, tai jotain muuta isoa ja pelottavaa. Samalla sai iskettyä niin monta kärpästäkin. Villieläin se kärpänenkin on.
"Mä oikeesti oksennan", uikutti yksi kärpäsistäni ja nojasi otsaansa kujetusautoon hevosensa Tetriksen rinnalla. Sen kärpäsen nimi oli Alex, eikä hänen jännityksensä ollut mitään uutta. Ongelma se kuitenkin oli, ja siitä pääsisi vain kilpailemalla. Tällaiset Maaseutu Championin kaltaiset, rauhallisessa paikassa järjestetyt kilpailut olisivat varmasti hyvä paikka tälle kärpäselle.
"Et sä oksenna", vastasin melko konemaisesti, vaikka Alex voisi kyllä oksentaakin, ja suoristiin Adiemuksen valkoisen satulahuovan ennen kuin kiinnitin sen satulavyön. Sen saisi jättää vielä hetkeksi löysälle.
"Oksennan oikeesti. Mikä sua vaivaa kun sä oot noin rauhassa? Eikö sulla oo ollenkaan hermoja?"
"Ei. Jäi kotiin. Mee kattoon mitä Eira tekee."
"Mä en oo viisvuotias enkä koira", Alex inisi, mutta vääntäytyi kuitenkin irti kuljetuskopista ja sujahti Adiemuksen kaulan alta sen toiselle puolelle. Hevoseni olisi halunnut pyyhkiä Alexia turvallaan, mutta ei ennättänyt.
Adiemuksen toisella puolella oli toinen kärpäseni, Eira, joka marisi tarvitsevansa kisakokemusta Biffellä. Treeniä käytiin ja kotona kaikki näytti hyvältä, vaan tulosta ei juurikaan saavutettu. Myös Eiralle tämä paikka sopi loistavasti. Adiemus kaiken lisäksi viihtyi ihanasti, kun sillä oli Biffe vierellään ja Tetriskin toisella puolella. Varsinainen kisareissu poikaan kans.
"Adiemus", kutsuin saadakseni hevoseni kääntämään päänsä minua kohti suitsintaa varten. Se olisi halunnut mieluummin kuunnella kuinka Alex valitti sen toisella puolella tällä kertaa Eiralle siitä, miten ihan kohta oksentaisi, kuolisi, vajoaisi koomaan ja kakkaisi kesken radan housuun. Kääntyi se kuitenkin, joten silitin sen risaista turpaa.
Tein vähän halpamaisesti piilotellessani Adiemusta tällä tavalla sen kaverien välissä. Ei meillä kotona enää kukaan hätkähtänyt sen rupista naamaa, eikä se itse edes tiennyt miltä näytti. Nämä olivat kuitenkin ensimmäisiä kilpailuitamme. Kilpaileminen ei pelottanut. Se pelotti, että kuinka ihmiset tuijottaisivat ja mitä he supisisivat kättensä suojissa toisilleen. Se ajatus surisikin päässä isoimpana kärpäsenä kaikista.
Monta kärpästä yhdellä iskulla.
Jostain Adiemuksen kanssa oli aloitettava. Miksei siis tästä? Piti tarttua härkää sarvista. Tai hirveä, tai jotain muuta isoa ja pelottavaa. Samalla sai iskettyä niin monta kärpästäkin. Villieläin se kärpänenkin on.
"Mä oikeesti oksennan", uikutti yksi kärpäsistäni ja nojasi otsaansa kujetusautoon hevosensa Tetriksen rinnalla. Sen kärpäsen nimi oli Alex, eikä hänen jännityksensä ollut mitään uutta. Ongelma se kuitenkin oli, ja siitä pääsisi vain kilpailemalla. Tällaiset Maaseutu Championin kaltaiset, rauhallisessa paikassa järjestetyt kilpailut olisivat varmasti hyvä paikka tälle kärpäselle.
"Et sä oksenna", vastasin melko konemaisesti, vaikka Alex voisi kyllä oksentaakin, ja suoristiin Adiemuksen valkoisen satulahuovan ennen kuin kiinnitin sen satulavyön. Sen saisi jättää vielä hetkeksi löysälle.
"Oksennan oikeesti. Mikä sua vaivaa kun sä oot noin rauhassa? Eikö sulla oo ollenkaan hermoja?"
"Ei. Jäi kotiin. Mee kattoon mitä Eira tekee."
"Mä en oo viisvuotias enkä koira", Alex inisi, mutta vääntäytyi kuitenkin irti kuljetuskopista ja sujahti Adiemuksen kaulan alta sen toiselle puolelle. Hevoseni olisi halunnut pyyhkiä Alexia turvallaan, mutta ei ennättänyt.
Adiemuksen toisella puolella oli toinen kärpäseni, Eira, joka marisi tarvitsevansa kisakokemusta Biffellä. Treeniä käytiin ja kotona kaikki näytti hyvältä, vaan tulosta ei juurikaan saavutettu. Myös Eiralle tämä paikka sopi loistavasti. Adiemus kaiken lisäksi viihtyi ihanasti, kun sillä oli Biffe vierellään ja Tetriskin toisella puolella. Varsinainen kisareissu poikaan kans.
"Adiemus", kutsuin saadakseni hevoseni kääntämään päänsä minua kohti suitsintaa varten. Se olisi halunnut mieluummin kuunnella kuinka Alex valitti sen toisella puolella tällä kertaa Eiralle siitä, miten ihan kohta oksentaisi, kuolisi, vajoaisi koomaan ja kakkaisi kesken radan housuun. Kääntyi se kuitenkin, joten silitin sen risaista turpaa.
Tein vähän halpamaisesti piilotellessani Adiemusta tällä tavalla sen kaverien välissä. Ei meillä kotona enää kukaan hätkähtänyt sen rupista naamaa, eikä se itse edes tiennyt miltä näytti. Nämä olivat kuitenkin ensimmäisiä kilpailuitamme. Kilpaileminen ei pelottanut. Se pelotti, että kuinka ihmiset tuijottaisivat ja mitä he supisisivat kättensä suojissa toisilleen. Se ajatus surisikin päässä isoimpana kärpäsenä kaikista.
Lotte Noguera-Haapalainen ja BAFF Serendipity (luokka 8)
Heräilen ärsyttävän kirkkaassa huoneessani. Olen eilen valvonut niin myöhään, että aurinko ehti laskea, ja minä unohdin sulkea pimennysverhot. Nyt minä sitten herään auringonnousuun aivan liian aikaisin lauantaiaamuna. Aikaisin herääminen on kuitenkin hieman siedettävämpää tänään, sillä on kisapäivä. Ei minun silti olisi näin aikaisin tarvinnut herätä.
Teen aamutoimet rauhassa, keitän kahvin ja syön pari leipää. Katson lämpömittaria ja päädyn tekemään jääkahvin ja juomaan sen kuistilla omasta asunnosta haaveillen. Ehkä minä vihdoin tänä vuonna voisin muuttaa asumaan yksin. Olisihan se mukavaa kokeilla jotain uutta, mutta toisaalta taloudellinen puoli huolettaa hieman. Toisaalta onhan minulla yritys, jolla tienaa ja paljon säästöjä
Kun kahvi on juotu ja leivät nielty, minun täytyy vielä laittautua. Minulla olisi aikaa meikata, mutta uskon hikoilevani tänään sen verran, ettei siinä olisi mitään järkeä, joten kampaan yön jäljiltä villit kiharani siistille niskanutturalle ja pakkaan tavarani. Vaihdan kisavaatteet vasta tallilla hieman ennen omaa luokkaani, jotta saan olla rennoissa vaatteissa mahdollisimman pitkään.
Sentin kanssa lämmittely menee oikein vauhdikkaasti. Sillä on tänään selkeästi virtaa, eikä se minua haittaa, sillä esteillä saakin olla vauhtia, kunhan nyt ei vain juokse esteistä suoraa läpi ja sitä Sentti tuskin tekee, sillä se on tähän mennessä vaikuttanut nauttivan hyppäämisestä.
Niin se nauttii nytkin. Sne korvat ovat keskittyneesti hörössä ja minulla on täysi työ pitää se rauhallisena lähtölupaa odotellessa ja kun lupa vihdoin saadaan, minulla ei ole mitään ongelmaa kannustaa Senttiä laukkaan.
Minä en huomaa jännittäväni kisoja juuri koskaan, mutta tälläkin kertaa, niinkuin aina, huomaan mieleni rentoutuvan enemmän ja enemmän jokaisella Sentin suurella askeleella. Ja olen kadottanut ympäriltäni kaiken muun paitsi Sentin ja esteet jo enne ensimmäistä hyppyä.
Radan ehkä neljäs este on erikoinen. En ollut kiinnittänyt siihen aiemmin juuri huomiota, mutta nyt liikkuessa huomaan, että esteeseen on maalattu optinen illuusio. puomi näyttää liikkuvan sivulta sivulle, onneksi ei sentään ylös ja alas.
Minun on vaikea olla huomaamatta esteen liikkumista ja keskityn liikaa esteeseen, enkä sen hyppäämiseen, sillä horjahdan itse hieman, kun Sentti hyppää ennen kuin minä olin täysin valmis. Kiitos Sentin pääsemme kuitenkin optisen illuusion ylitse hienosti ja seuraavalla esteellä minun onkin jo helpompi keskittyä hyppäämiseen kunnolla.
Heräilen ärsyttävän kirkkaassa huoneessani. Olen eilen valvonut niin myöhään, että aurinko ehti laskea, ja minä unohdin sulkea pimennysverhot. Nyt minä sitten herään auringonnousuun aivan liian aikaisin lauantaiaamuna. Aikaisin herääminen on kuitenkin hieman siedettävämpää tänään, sillä on kisapäivä. Ei minun silti olisi näin aikaisin tarvinnut herätä.
Teen aamutoimet rauhassa, keitän kahvin ja syön pari leipää. Katson lämpömittaria ja päädyn tekemään jääkahvin ja juomaan sen kuistilla omasta asunnosta haaveillen. Ehkä minä vihdoin tänä vuonna voisin muuttaa asumaan yksin. Olisihan se mukavaa kokeilla jotain uutta, mutta toisaalta taloudellinen puoli huolettaa hieman. Toisaalta onhan minulla yritys, jolla tienaa ja paljon säästöjä
Kun kahvi on juotu ja leivät nielty, minun täytyy vielä laittautua. Minulla olisi aikaa meikata, mutta uskon hikoilevani tänään sen verran, ettei siinä olisi mitään järkeä, joten kampaan yön jäljiltä villit kiharani siistille niskanutturalle ja pakkaan tavarani. Vaihdan kisavaatteet vasta tallilla hieman ennen omaa luokkaani, jotta saan olla rennoissa vaatteissa mahdollisimman pitkään.
Sentin kanssa lämmittely menee oikein vauhdikkaasti. Sillä on tänään selkeästi virtaa, eikä se minua haittaa, sillä esteillä saakin olla vauhtia, kunhan nyt ei vain juokse esteistä suoraa läpi ja sitä Sentti tuskin tekee, sillä se on tähän mennessä vaikuttanut nauttivan hyppäämisestä.
Niin se nauttii nytkin. Sne korvat ovat keskittyneesti hörössä ja minulla on täysi työ pitää se rauhallisena lähtölupaa odotellessa ja kun lupa vihdoin saadaan, minulla ei ole mitään ongelmaa kannustaa Senttiä laukkaan.
Minä en huomaa jännittäväni kisoja juuri koskaan, mutta tälläkin kertaa, niinkuin aina, huomaan mieleni rentoutuvan enemmän ja enemmän jokaisella Sentin suurella askeleella. Ja olen kadottanut ympäriltäni kaiken muun paitsi Sentin ja esteet jo enne ensimmäistä hyppyä.
Radan ehkä neljäs este on erikoinen. En ollut kiinnittänyt siihen aiemmin juuri huomiota, mutta nyt liikkuessa huomaan, että esteeseen on maalattu optinen illuusio. puomi näyttää liikkuvan sivulta sivulle, onneksi ei sentään ylös ja alas.
Minun on vaikea olla huomaamatta esteen liikkumista ja keskityn liikaa esteeseen, enkä sen hyppäämiseen, sillä horjahdan itse hieman, kun Sentti hyppää ennen kuin minä olin täysin valmis. Kiitos Sentin pääsemme kuitenkin optisen illuusion ylitse hienosti ja seuraavalla esteellä minun onkin jo helpompi keskittyä hyppäämiseen kunnolla.
Luokka 9 , Sasha Kotze - Ounastunturin Numen
Ossi on tuttu hevonen, kaikki nämä olivat. Yleensä, ja varsinkin kotikisoissa, olisin mukana groomina tai järjestämässä tai vähintäänkin toimarina, mutta tällä kertaa kuulin pienen Sashan kilparatsastaja unelmat päässäni ja päätin antaa tälle vielä mahdollisuuden. Lapsena ja teininä haaveilin kilparatsastajan urasta, kuten varmaan joka ikinen heppatyttö ainakin jossain kohtaa elämää. Totuus kuitenkin on, että äiti tekee vuorotyötä pienellä palkalla ja isoilla kuluilla ja vaikka isä onkin töissä Norjassa, ei hevosta sieltäpäin heru. Joten harrastaminen jäi aina sen varaan, kuinka paljon itse pystyin tekemään töitä sen eteen. Lukion alettua en enää voinut, olen ikäisiäni paljon jäljessä…
Onneksi työetuutenani tällähetkellä on saada ratsastaa. Täysin ilmaiseksi. Se vähän kuuluu työhön ja sitäkautta Ossi alunperin tuli niin tutuksi. Minä ratsutin sitä, niillä keskivertoisilla taidoilla ja nyt päätin repäistä. Olen hypännyt kyllä, se vaan ei ole enää kovin kaunista mutta Ossi on niin tuttu, että sillä uskalsi vaikka silmät kiinni maastoesteille.
Näin kisapäivänä olin ihan paskat housussa. Jännitti, ahdisti mutta samalla lapsuuden haaveet nousivat pintaan tuomaan päällimmäiseksi innostumisen tunteen. Se sai kasvoille tyhmän hymyn aikaan.
“Mitäs se Sasha kaksi oikein hymyilee?” Sasha Falcen, yksi hoitajista, kysyi minulta meidän tallilaisten istuessa hoitajien vintillä. “Jännittääkö? Ossi on varmasti super! Felicia kehuu sitä aina!” Sasha (Falcen) jatkoi. “En juuri kisaile enää. On kiva palata takaisin kisakentille!” Sanoin samalla, kun vaihdoin saappaitani näistä kuluneista uusiin kiiltäviin. Olin saanut ne äidiltä lahjaksi. Ne olivat koon liian suuret, mutta niissä ei ollut palautusoikeutta ja äiti maksoi niistä paljon, joten laitoin kahdet sukat päällekkäin ja hymyilin peilikuvalleni. “Kotze, tuota..” Amelie aloitti ja katsoi saappaitani. Amelie on mukava, mutta aika suora. “ Mun äiti tuntee suutarin, voin viedä sun saappaat sille? Se voi kaventaa niitä varresta! “ Hymyni levisi vielä enemmän ja kiitin vuolaasti. On kiva, että Amelie huomaa tällaiset jutut. Parasta oli koko tallin verran hyviä kavereita.
Ossin selässä tunsin itseni maailman parhaaksi. Kotikisat, joiden nimikin oli joku Maaseudun Champion, mutta sisälläni asuvalle pikku-Sashalle nämä olivat Olympialaiset ja Ossi oli miljoonan arvoinen upea puoliverinen ja lannan ja heinän sijasta nenääni tuoksui shampanja, stadion ja kalliit parfyymit. Naurahdin siinä hieman. Oli hyvä ryhtyä tähän. Ratsastus oli rikkaiden laji, se vaan, on fakta, mutta minä istuin nyt tässä, hevosen selässä, ilmaiseksi, menossa radalle hyppäämään. Ehkä taviksetkin saavat joskus elää unelmaa. Vaikkakin vain ihan hetken.
Meidät kuulutettiin radalle ja vaikka rata oli omalta osin räpiköintiä, olin tyytyväinen. Jo se, että sain olla täällä ja että olin omilla valinnoillani aikanaan päätynyt tähän, sai minut onnelliseksi ja kiitolliseksi. Olin rikkaampi kuin kukaan muu. Ystäviä, ihana työnantaja ja hevoset ja ehkä, vain ehkä, alkava kisaura?
Ossi on tuttu hevonen, kaikki nämä olivat. Yleensä, ja varsinkin kotikisoissa, olisin mukana groomina tai järjestämässä tai vähintäänkin toimarina, mutta tällä kertaa kuulin pienen Sashan kilparatsastaja unelmat päässäni ja päätin antaa tälle vielä mahdollisuuden. Lapsena ja teininä haaveilin kilparatsastajan urasta, kuten varmaan joka ikinen heppatyttö ainakin jossain kohtaa elämää. Totuus kuitenkin on, että äiti tekee vuorotyötä pienellä palkalla ja isoilla kuluilla ja vaikka isä onkin töissä Norjassa, ei hevosta sieltäpäin heru. Joten harrastaminen jäi aina sen varaan, kuinka paljon itse pystyin tekemään töitä sen eteen. Lukion alettua en enää voinut, olen ikäisiäni paljon jäljessä…
Onneksi työetuutenani tällähetkellä on saada ratsastaa. Täysin ilmaiseksi. Se vähän kuuluu työhön ja sitäkautta Ossi alunperin tuli niin tutuksi. Minä ratsutin sitä, niillä keskivertoisilla taidoilla ja nyt päätin repäistä. Olen hypännyt kyllä, se vaan ei ole enää kovin kaunista mutta Ossi on niin tuttu, että sillä uskalsi vaikka silmät kiinni maastoesteille.
Näin kisapäivänä olin ihan paskat housussa. Jännitti, ahdisti mutta samalla lapsuuden haaveet nousivat pintaan tuomaan päällimmäiseksi innostumisen tunteen. Se sai kasvoille tyhmän hymyn aikaan.
“Mitäs se Sasha kaksi oikein hymyilee?” Sasha Falcen, yksi hoitajista, kysyi minulta meidän tallilaisten istuessa hoitajien vintillä. “Jännittääkö? Ossi on varmasti super! Felicia kehuu sitä aina!” Sasha (Falcen) jatkoi. “En juuri kisaile enää. On kiva palata takaisin kisakentille!” Sanoin samalla, kun vaihdoin saappaitani näistä kuluneista uusiin kiiltäviin. Olin saanut ne äidiltä lahjaksi. Ne olivat koon liian suuret, mutta niissä ei ollut palautusoikeutta ja äiti maksoi niistä paljon, joten laitoin kahdet sukat päällekkäin ja hymyilin peilikuvalleni. “Kotze, tuota..” Amelie aloitti ja katsoi saappaitani. Amelie on mukava, mutta aika suora. “ Mun äiti tuntee suutarin, voin viedä sun saappaat sille? Se voi kaventaa niitä varresta! “ Hymyni levisi vielä enemmän ja kiitin vuolaasti. On kiva, että Amelie huomaa tällaiset jutut. Parasta oli koko tallin verran hyviä kavereita.
Ossin selässä tunsin itseni maailman parhaaksi. Kotikisat, joiden nimikin oli joku Maaseudun Champion, mutta sisälläni asuvalle pikku-Sashalle nämä olivat Olympialaiset ja Ossi oli miljoonan arvoinen upea puoliverinen ja lannan ja heinän sijasta nenääni tuoksui shampanja, stadion ja kalliit parfyymit. Naurahdin siinä hieman. Oli hyvä ryhtyä tähän. Ratsastus oli rikkaiden laji, se vaan, on fakta, mutta minä istuin nyt tässä, hevosen selässä, ilmaiseksi, menossa radalle hyppäämään. Ehkä taviksetkin saavat joskus elää unelmaa. Vaikkakin vain ihan hetken.
Meidät kuulutettiin radalle ja vaikka rata oli omalta osin räpiköintiä, olin tyytyväinen. Jo se, että sain olla täällä ja että olin omilla valinnoillani aikanaan päätynyt tähän, sai minut onnelliseksi ja kiitolliseksi. Olin rikkaampi kuin kukaan muu. Ystäviä, ihana työnantaja ja hevoset ja ehkä, vain ehkä, alkava kisaura?
Luokka 14
Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary
Sitä iloa ja onnea Sukan huomatessa uuden salamasydänystävänsä tälläkin kertaa varikkoaluetta kiertelemässä! Vilkutan jälleen Hennalle leveästi hymyillen, eikä minun tarvitse isommin huhuilla tai huikkailla tervehdyksiä, Sukka kun hirnuu Ziran perään varsin kuuluvalla äänellä.
"Mahdankohan minä saada Sukkaa edes lastatuksi, vai iskeeköhän eroahdistus jo rampilla", naureskelen Hennalle kulkiessamme taas yhtä jalkaa pitkin varikkoa sekä käsihevosaluetta. Sukka ja Zira saavat kokoustaa rauhassa, aina pysähtyessämme tammat vähän rapsuttelet toisiaan tai muutoin kihnuttelevat toisissaan kiinni kuin mitkäkin pikkulapset, joilla on yhteinen salaisuus. Kenties tammoilla olikin, sellainen joka vaihtui kevyin turpakosketuksin, pehmein hörinöin, ja jota me kaksijalkaiset emme kyenneet ymmärtämään. Ajatus jää omakseni, juttelen Hennalle kaikkea muuta, jaamme intomme tulevasta maastoesteradasta, vertailemme leikkimielisesti hevosiamme, minä Ziran itsevarmempaa, kipakampaa luonnetta kadehtien.
"Onhan Sukka ihana enkä minä sitä oikeasti pois vaihtaisi, vaan voisi tämä silti olla hivenen vähemmän huoliporsas. Voin jo etukäteen luvata maastoesteillä tulevan vastaan este jollei useampikin, joiden vuoksi Sukka puhisee ja pohtii, voiko tommoisesta hökötyksestä mennä ylikään."
"Tulemme sitten Ziran kanssa hakemaan teitä, mikäli Sukan matka tyssää tyystin", Henna lupaa puolitosissaan silmää iskien.
"Toivon mukaan hilpaisemme radan ihan omin nokkinemme ilman vetoapua. Pitänee koputtaa puuta tai jotain.."
Verryttelykentällä Sukka joutuu hylkäämään Ziran kanssa käsikynkkäilyn. Alun kaverin perään kuikuilu jää matkasta Sukan päästessä työnteon makuun. Verryttelyesteetkin ovat vähän koristeellisempaa mallia, suosikkinani tietysti se pituuseste johon oli maalattu kanoja. Verkan esteistä Sukka viis veisaa, sen laukka tuntuu hyvältä, samaten hypyt, mutta ennen kaikkea hevonen itse tuntuu hyvältä. Sukka etenee, lähestyy, hyppää varmasti, jättää murehtimisen sekä ihmettelemisen välistä.
Aika nopsaan varsinaisen kisasuorituksen puolella huolirypyt palaavat hevosparkani kasvoille. Sukkahan osaa, pystyy, kykenee, sillä ei touhu jää kapasiteetista, liikkeen laadusta, hyppytekniikasta, voimasta, mistään semmoisesta kiinni. Luonteenlaatu, Sukan taipumus huolestua, vähän ahistuakin, pikkasen kaikesta, pyöritellä silmiään sekä puhista jännittyneenä kaikelle vähänkään omituisemmalle. Kuten esteille, jotka eivät Sukan mielenmaisemaan oikein istu.
Suurin osa risuesteistä sekä tukeista menee rutiinilla, traktorinrenkaat myös, vaikka esteissä onkin koristuksia jos jonkin näköistä. Toivottavasti jossain on kuva siitä ihan mahtavasta pöytäesteestä, joka maitotonkkien ja vanerilehmien sijaan oli ympäröity muovisilla puutarhatuoleilla. Just niillä valkoisilla, joita ensimmäiseksi mietit. Niistä Sukka ei pukahtanut mitään, teimme oikein nätin hypyn sille pöydälle jatkaen reipasta hyvää laukkaa kohti seuraavaa estettä, ja seuraavaa, edelleen ja edelleen kohti todella kivaa risutrakehneria, jossa nyt oli koristeena sekä johteen virkaa toimittamassa maitotonkkia sekä tallin ennenkin kisoissaan käyttämä puinen hirvi. Hirvi vain oli puettu mustavalkeaan lehmätäpläiseen ötökkähuppuun ja -loimeen. Puisesta hirvestä oli loihdittu teeman vuoksi puinen lehmä...nkaltainen otus. Ja tämä otus sai Sukan silmät sekä sieraimet suuriksi, tunsin tamman jännittyvän, laukan jäävän ensin polkemaan paikoilleen ja sitten rohkaisevien pohkeitteni jäljiltä seilaamaan ihme siksakkia. Kaikki varmuus tuntuu sulavan Sukasta, laukan rytmiin tulee rikkoja, vauhtikin uhkaa kuolla.
"Voi tammakultani kun et sinä edes hyppää sitä hirveä vaan menet siitä vierestä", huomaan huokaisevani ääneen samalla Sukan säkää nopeasti rapsuttaen kieltämättä epätoivoisena yrityksenä tehdä jotain, samalla kevyesti pohkeita antaen. Ehkä pikkasen lisää myötäystä ohjalla, kyllä, saapahan Sukka kunnolla tilaa vaikka sitten ohijuoksuun jos tommonen pukeutumisleikin läpikäynyt rekvisiittahökötys on se, mikä saa viiden tähden kenttäpelin kupin nurin. Tässä on menty yhdessä yli ja läpi ties mimmoisista teknisistä haasteista, jotka Sukka on ottanut iloiten vastaan, vaan auta armias kun joku vähän villiintyy esteiden somistamisen kanssa!
Pieni muutos Sukan liikkeissä, viimeinen laukka-askel on edellisiä reippaampi harppaus suoremmassa linjassa. Ponnistuspaikkamme ei aivan osu siihen mihin haluaisin, Sukkakin joutuu selkeästi venymään pikkasen enempi kuin ajatteli kipristäen jalkansa ihmeelliseksi keräksi esteen yllä jottei kopsauttaisi niitä haudan risuesteeseen. Laskeutuminenkin jättää vähän toivomisen varaa, seuraavat laukka-askeleetkin tuntuvat vähän hätääntyneen jäniksen karkuunpyrähdyksen oloisia – se lehmähirvenkuvatushan saattaa vaikka lähteä perään!!
"Hölmö tamma, hieno tyttö, uskalsithan sinä", kehun melkoisen kovaan ääneen Sukan pöristessä omaa tuttua huolipörinäänsä. Kyllä tämä tästä, vielä toinen puolisko rataa jäljellä täynnä monia uusia jännittäviä esteitä, joiden tyylittelylle Sukka tuskin suo siunaustaan. Kyllä tässä minulla on allani se maalaishiirenhevosen kaupunkilaisserkku.
Liisa Tuoninen - Sock Puppet Sanctuary
Sitä iloa ja onnea Sukan huomatessa uuden salamasydänystävänsä tälläkin kertaa varikkoaluetta kiertelemässä! Vilkutan jälleen Hennalle leveästi hymyillen, eikä minun tarvitse isommin huhuilla tai huikkailla tervehdyksiä, Sukka kun hirnuu Ziran perään varsin kuuluvalla äänellä.
"Mahdankohan minä saada Sukkaa edes lastatuksi, vai iskeeköhän eroahdistus jo rampilla", naureskelen Hennalle kulkiessamme taas yhtä jalkaa pitkin varikkoa sekä käsihevosaluetta. Sukka ja Zira saavat kokoustaa rauhassa, aina pysähtyessämme tammat vähän rapsuttelet toisiaan tai muutoin kihnuttelevat toisissaan kiinni kuin mitkäkin pikkulapset, joilla on yhteinen salaisuus. Kenties tammoilla olikin, sellainen joka vaihtui kevyin turpakosketuksin, pehmein hörinöin, ja jota me kaksijalkaiset emme kyenneet ymmärtämään. Ajatus jää omakseni, juttelen Hennalle kaikkea muuta, jaamme intomme tulevasta maastoesteradasta, vertailemme leikkimielisesti hevosiamme, minä Ziran itsevarmempaa, kipakampaa luonnetta kadehtien.
"Onhan Sukka ihana enkä minä sitä oikeasti pois vaihtaisi, vaan voisi tämä silti olla hivenen vähemmän huoliporsas. Voin jo etukäteen luvata maastoesteillä tulevan vastaan este jollei useampikin, joiden vuoksi Sukka puhisee ja pohtii, voiko tommoisesta hökötyksestä mennä ylikään."
"Tulemme sitten Ziran kanssa hakemaan teitä, mikäli Sukan matka tyssää tyystin", Henna lupaa puolitosissaan silmää iskien.
"Toivon mukaan hilpaisemme radan ihan omin nokkinemme ilman vetoapua. Pitänee koputtaa puuta tai jotain.."
Verryttelykentällä Sukka joutuu hylkäämään Ziran kanssa käsikynkkäilyn. Alun kaverin perään kuikuilu jää matkasta Sukan päästessä työnteon makuun. Verryttelyesteetkin ovat vähän koristeellisempaa mallia, suosikkinani tietysti se pituuseste johon oli maalattu kanoja. Verkan esteistä Sukka viis veisaa, sen laukka tuntuu hyvältä, samaten hypyt, mutta ennen kaikkea hevonen itse tuntuu hyvältä. Sukka etenee, lähestyy, hyppää varmasti, jättää murehtimisen sekä ihmettelemisen välistä.
Aika nopsaan varsinaisen kisasuorituksen puolella huolirypyt palaavat hevosparkani kasvoille. Sukkahan osaa, pystyy, kykenee, sillä ei touhu jää kapasiteetista, liikkeen laadusta, hyppytekniikasta, voimasta, mistään semmoisesta kiinni. Luonteenlaatu, Sukan taipumus huolestua, vähän ahistuakin, pikkasen kaikesta, pyöritellä silmiään sekä puhista jännittyneenä kaikelle vähänkään omituisemmalle. Kuten esteille, jotka eivät Sukan mielenmaisemaan oikein istu.
Suurin osa risuesteistä sekä tukeista menee rutiinilla, traktorinrenkaat myös, vaikka esteissä onkin koristuksia jos jonkin näköistä. Toivottavasti jossain on kuva siitä ihan mahtavasta pöytäesteestä, joka maitotonkkien ja vanerilehmien sijaan oli ympäröity muovisilla puutarhatuoleilla. Just niillä valkoisilla, joita ensimmäiseksi mietit. Niistä Sukka ei pukahtanut mitään, teimme oikein nätin hypyn sille pöydälle jatkaen reipasta hyvää laukkaa kohti seuraavaa estettä, ja seuraavaa, edelleen ja edelleen kohti todella kivaa risutrakehneria, jossa nyt oli koristeena sekä johteen virkaa toimittamassa maitotonkkia sekä tallin ennenkin kisoissaan käyttämä puinen hirvi. Hirvi vain oli puettu mustavalkeaan lehmätäpläiseen ötökkähuppuun ja -loimeen. Puisesta hirvestä oli loihdittu teeman vuoksi puinen lehmä...nkaltainen otus. Ja tämä otus sai Sukan silmät sekä sieraimet suuriksi, tunsin tamman jännittyvän, laukan jäävän ensin polkemaan paikoilleen ja sitten rohkaisevien pohkeitteni jäljiltä seilaamaan ihme siksakkia. Kaikki varmuus tuntuu sulavan Sukasta, laukan rytmiin tulee rikkoja, vauhtikin uhkaa kuolla.
"Voi tammakultani kun et sinä edes hyppää sitä hirveä vaan menet siitä vierestä", huomaan huokaisevani ääneen samalla Sukan säkää nopeasti rapsuttaen kieltämättä epätoivoisena yrityksenä tehdä jotain, samalla kevyesti pohkeita antaen. Ehkä pikkasen lisää myötäystä ohjalla, kyllä, saapahan Sukka kunnolla tilaa vaikka sitten ohijuoksuun jos tommonen pukeutumisleikin läpikäynyt rekvisiittahökötys on se, mikä saa viiden tähden kenttäpelin kupin nurin. Tässä on menty yhdessä yli ja läpi ties mimmoisista teknisistä haasteista, jotka Sukka on ottanut iloiten vastaan, vaan auta armias kun joku vähän villiintyy esteiden somistamisen kanssa!
Pieni muutos Sukan liikkeissä, viimeinen laukka-askel on edellisiä reippaampi harppaus suoremmassa linjassa. Ponnistuspaikkamme ei aivan osu siihen mihin haluaisin, Sukkakin joutuu selkeästi venymään pikkasen enempi kuin ajatteli kipristäen jalkansa ihmeelliseksi keräksi esteen yllä jottei kopsauttaisi niitä haudan risuesteeseen. Laskeutuminenkin jättää vähän toivomisen varaa, seuraavat laukka-askeleetkin tuntuvat vähän hätääntyneen jäniksen karkuunpyrähdyksen oloisia – se lehmähirvenkuvatushan saattaa vaikka lähteä perään!!
"Hölmö tamma, hieno tyttö, uskalsithan sinä", kehun melkoisen kovaan ääneen Sukan pöristessä omaa tuttua huolipörinäänsä. Kyllä tämä tästä, vielä toinen puolisko rataa jäljellä täynnä monia uusia jännittäviä esteitä, joiden tyylittelylle Sukka tuskin suo siunaustaan. Kyllä tässä minulla on allani se maalaishiirenhevosen kaupunkilaisserkku.
Pian kello olikin sen verran että olisi minun ja Connorin aika lähteä maneesin verryyttelemään. Lähdin Connorin kanssa maneesia kohti, matkalla kuitenkin orava loikki ohitsemme ja Connor-parka säikähti sitä ja teki sivuliikkeen. "Prrr rauhassa" , sanoin ruunalle joka pyörisi ja katsoi suuntaan jonne orava oli loikkinut. Tästä selvittiin onneksi pienellä tuumaus tauolla ja matka jatkui maneesin asti. Maneesissa nousin Connorin selkään jakkaralta ja pyysin ruunan liikkeelle. Hetken käveltyämme aloin ravata. Ravailin Connorin kanssa molempiin suuntiin ja tein ympyröitä ja temmon muutoksia. Connor liikkui oikein kivasti, mutta selvästi kuunteli mitä ympärillä tapahtuu. Sain muutaman pärskähdyksen ja kehiin ruunaa vähän väliä. Laukassa tein aikalailla samat jutut mitä ravissa. Pian oli aika hypätä ensimmäinen verkkaeste, valitsin sen pystyksi. "Pysty", sanoin jotta muut tiesivät että tulisimme pystyn. Pystylle tultiin hieman vauhdilla, mutta hyppy onnistui hyvin. "Hienosti", kehuin.
Luokka 4
Liisa Tuoninen - Alexios Rubína I
"Musta on tiiätkö aivan mahtavaa kuin sä kehtaat lähteä ton kanssa postilaatikoita pidemmäs." En jouda katsomaan Sarlottaan päin, vaan eipä minun tarvitsekaan; kuulen kyllä virneen hänen äänestään. Käteni olivat kirjaimellisen täynnä aristokraattisen arvokasta kladrubia, joka jälleen kerran käyttäytyi kaikkea paitsi aristokraattisen arvokkaasti. Luultavasti orini vastasi noin yhdeksästäkymmenestäseitsemästä prosentista Erikan tallin pihalla viikonlopun aikana nähtävästä ja kuullusta, etenkin kuullusta, testosteroninhuuruisesta öyhöttämisestä.
"No miksen kehtaisi", puuskahdan takaisin samalla etuosastaan keventynyttä Lexiota lähemmäs rekkaa taluttaen, "minä olen ihteni niin monesti nolannut, ettei tässä ole kellekään mitään uutta nähtävää."
"Totta tuokin. Sillä on muuten pari alinta sykeröä ruvennu repsottamaan."
"Aivan sama vaikka aukeaisi koko harja, voin aina pelata 'pikkukisat maalla' –kortin jos jostain tulee napinaa."
Kaiken naljailunsa kanssakin, sekä osin sen ansiosta, Sarlotta on verraton kaveri kisareissuja jouduttamaan, muutoinkin kuin apukäsinä, hoitajana, kanssakilpailijana. Sarlotan naljailu pitää mieleni virkeänä, en ihan niin hirveästi ehdi katastrofiajatella tai pohtia kehtaanko olla olemassa. Lexion kanssa piikittelevä huumori pitää suupieleni enempi ylhäällä kuin alhaalla. Itse olen hevoseni valinnut, tästäkin orista pidän valtavan paljon enkä taatusti ole lähettämässä sitä takaisin Zeniin tai minnekään muuallekaan. Soisin silti Lexion kehittävän himppasen käytöstapoja, erityisesti toiset orit saavat kimoni käymään semmoisilla kierroksilla joiden johdosta kantapääni jättävät komeita uria varikkoalueen pohjaan.
"Sinä et kuule ikinään saa hymypatsasta tai yhtäkään kaveria tuommoisella käytöksellä, kuulitkos", tokaisen parhaillaan jonkun mustan orin perään ärhentelevälle Lexiolle. Sillä hetkellä vähemmän uljas ratsuni suvaitsee pysytellä hetken paikoillaan antaen minulle mahdollisuuden korjata satulan paikkaa sekä kiristää satulavyön. Ei noilla muilla satula seilaa selässä, vaikka vyö olisi vain ensimmäisissä rei'issä kiinni..
Sarlotta sen sijaan ansaitsisi hymypatsaan sekä ikioman sivun kaverikirjaan. Ovatkohan ne enää juttu, ymmärtävätkö nykyteinit semmoisten päälle? Sarlotta kulkee mukanani verkkaan, heittää välistä naljailevia kommentteja sekä ihan oikean tsemppionnentoivotukset ennen kuin lähtee hakemaan Herttaa, seuraavaa ratsuani. Lexio.. on Lexio, oma vahva itsensä, hivenen (lue: helevetin) valikoivasti kuulolla, selkeästi oma show päällä. Satunnaisesti show osuu samoihin raameihin joita itse ratsastan ja haen, joten tämähän on kaikin puolin aika perinteinen ihmisten ilmoilla esiintyminen Lexion kanssa. Josko herra hevonen jaksaisi kouluaitojen sisällä kiinnostua siitä, mitä minä pyydän, toisille oreille pullistelun ja oman erinomaisuutensa alleviivaamisen sijaan.
Liisa Tuoninen - Alexios Rubína I
"Musta on tiiätkö aivan mahtavaa kuin sä kehtaat lähteä ton kanssa postilaatikoita pidemmäs." En jouda katsomaan Sarlottaan päin, vaan eipä minun tarvitsekaan; kuulen kyllä virneen hänen äänestään. Käteni olivat kirjaimellisen täynnä aristokraattisen arvokasta kladrubia, joka jälleen kerran käyttäytyi kaikkea paitsi aristokraattisen arvokkaasti. Luultavasti orini vastasi noin yhdeksästäkymmenestäseitsemästä prosentista Erikan tallin pihalla viikonlopun aikana nähtävästä ja kuullusta, etenkin kuullusta, testosteroninhuuruisesta öyhöttämisestä.
"No miksen kehtaisi", puuskahdan takaisin samalla etuosastaan keventynyttä Lexiota lähemmäs rekkaa taluttaen, "minä olen ihteni niin monesti nolannut, ettei tässä ole kellekään mitään uutta nähtävää."
"Totta tuokin. Sillä on muuten pari alinta sykeröä ruvennu repsottamaan."
"Aivan sama vaikka aukeaisi koko harja, voin aina pelata 'pikkukisat maalla' –kortin jos jostain tulee napinaa."
Kaiken naljailunsa kanssakin, sekä osin sen ansiosta, Sarlotta on verraton kaveri kisareissuja jouduttamaan, muutoinkin kuin apukäsinä, hoitajana, kanssakilpailijana. Sarlotan naljailu pitää mieleni virkeänä, en ihan niin hirveästi ehdi katastrofiajatella tai pohtia kehtaanko olla olemassa. Lexion kanssa piikittelevä huumori pitää suupieleni enempi ylhäällä kuin alhaalla. Itse olen hevoseni valinnut, tästäkin orista pidän valtavan paljon enkä taatusti ole lähettämässä sitä takaisin Zeniin tai minnekään muuallekaan. Soisin silti Lexion kehittävän himppasen käytöstapoja, erityisesti toiset orit saavat kimoni käymään semmoisilla kierroksilla joiden johdosta kantapääni jättävät komeita uria varikkoalueen pohjaan.
"Sinä et kuule ikinään saa hymypatsasta tai yhtäkään kaveria tuommoisella käytöksellä, kuulitkos", tokaisen parhaillaan jonkun mustan orin perään ärhentelevälle Lexiolle. Sillä hetkellä vähemmän uljas ratsuni suvaitsee pysytellä hetken paikoillaan antaen minulle mahdollisuuden korjata satulan paikkaa sekä kiristää satulavyön. Ei noilla muilla satula seilaa selässä, vaikka vyö olisi vain ensimmäisissä rei'issä kiinni..
Sarlotta sen sijaan ansaitsisi hymypatsaan sekä ikioman sivun kaverikirjaan. Ovatkohan ne enää juttu, ymmärtävätkö nykyteinit semmoisten päälle? Sarlotta kulkee mukanani verkkaan, heittää välistä naljailevia kommentteja sekä ihan oikean tsemppionnentoivotukset ennen kuin lähtee hakemaan Herttaa, seuraavaa ratsuani. Lexio.. on Lexio, oma vahva itsensä, hivenen (lue: helevetin) valikoivasti kuulolla, selkeästi oma show päällä. Satunnaisesti show osuu samoihin raameihin joita itse ratsastan ja haen, joten tämähän on kaikin puolin aika perinteinen ihmisten ilmoilla esiintyminen Lexion kanssa. Josko herra hevonen jaksaisi kouluaitojen sisällä kiinnostua siitä, mitä minä pyydän, toisille oreille pullistelun ja oman erinomaisuutensa alleviivaamisen sijaan.
Sukka ja Zira tutustumassa!
